Sarjan neljättä sijaa pitävä Jyväskylän Lohi kohtaa tänään klo 14:00 alkavassa ottelussa sarjan toiseksi viimeisen Simon Kirin. Joukkueiden materiaaliero on merkittävä, sekä tänään on kaikin puolin suotuisa päivä kotijoukkueelle. Sarjan merkittävimmästä kotiedusta nauttiva Lohi hoitaa Simon Kirin tänään aurinkoisen sään alla todella helposti.
Parannuksia ensimmäisestä pelistä
Ensimmäisessä pelissä todella heikosti pelannut Lohi paransi peliään huomattavasti vieraissa Puijoa vastaan. Vaikka kaudenavauksessa myös sää kohteli jyväskyläläisiä huonosti, eivät he myöskään olleet valmistautuneet kunnolla. Mikäli Lohen kärkietenijä Matti Vilppola saa tänään lyönnit ruutuun, voivat lukemat olla todella rumat. Huolimatta Vilppolan ja Juuso Tajakan heikosta sisäpelistä, onnistui Lohi venyttämään pelin PuPea vastaan aina supervuoropariin. Vaihtotilanteissa Lohi on ollut loistava. 22/32 on upea luku kolmosvaihdoissa, kun muistetaan Lohen heikko avausesitys.
Kuvitteellisen kakkoskärjen varaan Lohi ei tule pelaamaan, vaan ykköskärki tulee olemaan isossa roolissa niin kuin aina ennenkin. Jo peruspelillä Lohi on Simoa valovuoden edellä. Lohen kotiutusvoimaa – etenkin jokeri osastolla – on syytä tarkastella ajatuksella. Heikkoa suorittamista yleisesti, mutta niin Tajakka kuin Samu Saarinen ovat molemmat todella taitavia kotiuttajia ja alkukankeus voidaan laskea varianssin piiriin. Upeaa alkukautta pelaava Alex Leinonen pitää huolen siitä, että kotiutustilanteiden otoskoko tulee kasvamaan. 10 onnistunutta vaihtolyöntiä yhdellätoista yrityksellä kertoo siitä, että Leinosen varaan on helppo jättää takavaihdot myös palon uhalla.
Odotetun heikko Simo
Simon Kiriltä ei odotettu tälle kaudella mitään ja silti tuntuu, että he ovat alisuorittaneet. 23 kolmostilanteesta lyödyt viisi juoksua on aivan liian heikko suoritus, eikä tule riittämään tänään. Lohi on joukkue, jota vastaan tilanteen rakentaminen on äärimmäisen vaikeaa ja kun kotiutus on tätä luokkaa ei pisteitä heru mukaan Koskenharjulta. Konsta Saaranen on hoitanut tonttinsa sisällä ja ulkona odotuksiin nähden oivasti, mutta odotukset eivät ole korkealla. Ei kentälle menosta ole hyötyä, kun Valtteri Kleemola ei saa tilanteita ja Jussi Partanen on vailla onnistunutta kotiutusta.
Ulkopelissäkin on liikaa eroa Jyväskylään nähden. Simo on antanut 20 kolmostilannetta heikkoja vastustajia vastaan ja tänään vastassa on todella taitava sisäpelijoukkue. Lohelle on helppo budjetoida yli 15 kolmostilannetta ja mikäli Jyväskylän kotiutusjoukot ovat edes kohtalaisia on Lohelle luvassa helppovoitto. Simolta puuttuu täsmäaseet Lohen lyöntiarsenaalia vastaan ja tänään kolmostilanteilla herkutteleva Lohi on jopa kertoimia suurempi ennakkosuosikki
ylijuoksu luvassa
Odotettavissa on hienoa pesäpallojuhlaa, kun Lohi pelaa kauden ensimmäisen pelin kotiyleisön edessä. Lohen kannattajat ”Tonnin kalat” pääsevät tänään nauttimaan juoksujuhlasta, kun kotijoukkue ylijuoksee Simon Kirin päältä. Liian massiiviset erot lautasella, linjassa ja tilanteiden rakentamisessa kallistuvat Lohen eduksi isolla kädellä. Pelikohteeksi kelpaa todella helposti Jyväskylän Lohen suora voitto.