Naisten Wimbledonin toisella kierroksella päästään seuraamaan mielenkiintoista kohtaamista, kun kotiyleisön suosikki Emma Raducanu saa vastaan ranskalaisen Caroline Garcian.
Pystyykö viime viikolla Bad Homburgissa turnausvoittoa juhlinut Garcia venyttämään voittoputkensa seitsemän ottelun mittaiseksi, vai onko loukkaantumisestaan toipunut Raducanu liian kova pala purtavaksi?
Raducanu hyvään voittoon
Viime syksynä sensaatiomaisesti US Openin voittaneen, mutta sen jälkeen heikosti pelanneen ja eriasteisista loukkaantumisista kärsineen Emma Raducanun turnaus käynnistyi hienolla voitolla.
Oikeutetusti kertoimien valossa altavastaajana otteluun lähtenyt Raducanu kaatoi erinomaisesti kesän nurmiturnauksissa pelanneen Alison van Uytvanckin suoraan kahdessa erässä, eikä hieman yksipuolisesti pelannut belgialaispelaaja kyennyt haastamaan monipuolisesti pelannutta Raducanua.
Raducanun pelaaminen oli jopa yllättävän kevyen näköistä, sillä edellisen kerran nuori britti oli ollut viheriöllä kesäkuun alkupuolella Nottinghamissa. Siellä hän joutui keskeyttämään avauskierroksen ottelunsa Viktoria Golubicia vastaan jo 30 minuutin pelin jälkeen kylkivamman vuoksi, jonka huhuiltiin pitävän Raducanun mahdollisesti sivussa tämän kesän Wimbledonista.
Raducanun omien sanojen mukaan kylki on kuitenkin kunnossa, eikä asian paikkaansapitämättömyydestä näkynyt viitteitä van Uytvanckia vastaan.
Britin syöttöpeli kulki varsin mainiosti, sillä ykköset napsuivat kenttään 71 prosenttisesti, eikä kaksoisvirheitä kertynyt kuin yksi. Ykkössyöttönsä Raducanu voitti 65 prosenttisesti ja kakkosista pisteitä kertyi tulostaululle 55% teholla.
Myös palautuspelaaminen oli laadukasta, sillä Raducanu onnistui paineistamaan erinomaisilla palautuksillaan vahvana syöttäjänä tunnetun van Uytvanckin ykkös- ja kakkossyöttöjä. Kaikki syötöt yhteenlaskettuna Raducanu voitti palautuspisteet 47 prosenttisesti, joka on oikein mainio luku nurmella.
Garcia esittänyt pirteitä otteita
Maailmanlistalla parhaimmillaan 4. sijalla, mutta nyt top50-sijojen ulkopuolelle tippunut Caroline Garcia on esittänyt viime viikkojen aikana pirteitä otteita.
Ranskalaispelaajan talvi- ja kevätkausi oli todella vaikea, mutta kahden kuukauden mittaiselta ottelutauolta palattuaan Garcia on pelannut selvästi laadukkaampaa tennistä kuin aiemmin.
Vaikka ranskalaispelaaja putosi jo aikaisessa vaiheessa niin Ranskan avoimista kuin kesän ensimmäisistä nurmiturnauksista, oli Garcian pelaamisessa nähtävissä jo tällöin selkeää parannusta. Palkinto hyvästä tekemisestä tuli viime viikolla Bad Homburgissa, kun Garcia pääsi juhlimaan ensimmäistä WTA-turnausvoittoa sitten vuoden 2019.
🇫🇷 ALLEZ CARO 🇫🇷@CaroGarcia fights past Andreescu to pick up her third career grass court title 🏆#BadHomburgOpen pic.twitter.com/JR8K3OolVK
— wta (@WTA) June 25, 2022
Aivan pelkkää juhlaa turnaus ei toki ollut, sillä epätasaisuudesta Garcia ei vielä ole päässyt eroon. Vaikka peruspelaamisen taso on noussut muutaman pykälän ylemmäksi, heittelee ranskalaispelaajan taso otteluiden sisällä vieläkin liikaa.
Tästä saatiin osviittaa myös Wimbledonin avauskierroksella Yuriko Lily Miyazakia vastaan, kun Garcia päästi brittipelaajan peliin mukaan aivan syyttä suotta. Garcia oli jokaisessa erässä selvästi kotiyleisön suosikkia parempi pelaaja, mutta pakottamattomat virheet ja huono ykkössyöttöprosentti, sekä turha varmistelu kakkossyötöillä antoi britille aivan liian hyvän mahdollisuuden helppoihin pisteisiin erityisesti ottelun ensimmäisessä ja kolmannessa erässä.
Lisäksi pientä huolta Garcian kannalta aiheuttaa kova rasitus, joka osaltaan varmasti selitti ranskalaispelaajan huolimatonta pelaamista avauskierroksella. Garcia pelasi täyspitkän viikon Saksassa juuri ennen Wimbledonia, ja hänellä ehti olla vain yksi välipäivä ennen vuoden kolmatta Grand Slamia.
Tasainen ottelu odotettavissa
Avauskierroksen hieno esitys on nostanut Raducanun oikeutetusti voittajasuosikiksi myös Garciaa vastaan, mutta helpolla ranskalaispelaaja ei tule kaatumaan.
Garcia omaa hyvän syötön, ja jos hän onnistuu nostaamaan ykkössyötön osumaprosenttinsa edes lähelle 60 prosenttia, on Raducanulle luvassa vaikeuksia. Ranskalaispelaaja pystyy myös haastamaan Raducanun takarajalta sekä mid-courtista, joten britin pitää pystyä pelaamaan Garciaa vastaan vähintään yhtä monipuolisesti kuin van Uytvanckia vastaan, eikä lähteä haastamaan Garciaa lyöntikilpailuun.
Pelkkiä voittolyöntejä Raducanun ei kannata turhan aggressiivisesti hakea, kuten hänellä on välillä tapana, vaan pisteet tulee rakentaa järkevästi.
Kaiken kaikkiaan matchup on hyvin mielenkiintoinen ja Garcialta löytyvät kaikki tarvittavat ominaisuudet Raducanun haastamiseksi.
Vaikka brittipelaaja muutaman napsun verran parempi pelaaja parhaimmillaan onkin, tarvitaan Garcian lyömiseksi nappisuoritus, mikäli viime viikolla turnausvoittoa juhlinut ranskalainen pelaa edes lähellä viime aikaista tasoaan.