Strasbourgin WTA-turnauksen ensimmäisellä kierroksella päästään seuraamaan jenkkipelaajien välistä kohtaamista, kun Shelby Rogers saa vastaansa Christina McHalen.
Rogers yrittää katkaista tappioputken
Rogers on ollut viime aikoina hieman heikossa vireessä, sillä kokenut yhdysvaltalainen on hävinnyt kolme ottelua putkeen. Jenkkipelaaja oli yksi alkukauden suurimmista valopilkuista, sillä hän eteni puolivälieriin niin Yara Valley Classicissa kuin Adelaidessa. Puolivälieräpaikkojen lisäksi Rogers pääsi ensimmäistä kertaa urallaan toiselle viikolle Australian avoimissa, mutta siellä tie katkesi tappioon Ashleigh Bartylle.
Massakauden Rogers aloitti huhtikuun alkupuolella Charlestonissa, jossa hän eteni toiselle kierrokselle asti. Kyseisessä turnauksessa jenkki kaatoi muun muassa Kristina Mladenovicin ja Amanda Anisimovan, mutta Bartya vastaan Rogersin tekeminen ei valitettavasti riittänyt, vaikka hän onnistui viemään ratkaisun kolmanteen erään. Euroopan kentillä Rogers ei ole vielä voittoja napannut, mutta vastustajat ovat olleet kovaa luokkaa. Madridissa tie katkesi ensimmäisellä kierroksella, kun Barty osoittautui jälleen ylitsepääsemättömäksi esteeksi, ja Roomassa massaspesialisti Martic löi Rogersin laulukuoroon avauaskierroksella lukemin 5-7, 6-3, 6-4.
McHalen kausi on ollut umpisurkea
McHalen otteet eivät ole juuri kehuja keränneet, eikä ihme. Yhdysvaltalaispelaaja on saavuttanut WTA-turnausten pääkaavioissa vain yhden voiton, kun hän kaatoi kokeneen Sara Erranin Charlestonin vihreällä massalla, mutta muita voittoja jenkki ei ole napannut. Rooman turnauksen karsinnoissa McHale esitti hieman parempia otteita, kun hän kaatoi superlupaavan Leylah Fernandezin ja Patricia Tigin, mutta tuossakin turnauksessa tie katkesi heti varsinaisen turnauksen ensimmäisellä kierroksella.
Viime viikolla Parmassa jenkki nappasi erän Camila Giorgilta tämän kotiyleisön edessä, mutta loppuun asti McHalen vire ei riittänyt tuossakaan ottelussa. McHale on pelannut Strasbourgin turnauksessa uransa aikana kuusi kertaa aiemmin, mutta menestystä perinteikkäästä turnauksesta ei ole irronnut. Jenkin viime aikojen vire huomioiden menestystä ei ole valitettavasti odotettavissa tänäkään vuonna.
Rogers selvä suosikki
Rogers lähtee otteluun ylivoimaisena voittajasuosikkina. 28-vuotias Rogers on samaa vuosikertaa olevaa maannaistaan selvästi edellä jokaisella kentän osa-alueella, ja uskommekin hänen nappaavaan ottelusta selvän voiton. Pelilapulle napataan Rogersin voittoa suoraan kahdessa erässä.