Ranskan avointen toisella kierroksella slovenialainen Polona Hercog lähtee keskiviikkona haastamaan ranskalaista Caroline Garciaa, joka pääsee pelaamaan kotiyleisön edessä.
Hercog taisteluvoittoon avauskierroksella
Slovenialainen Hercog aiheutti pienimuotoisen yllätyksen ensimmäisellä kierroksella, kun hän kaatoi turnauksen 10. rankatun Kiki Bertensin jännittävässä kolme erää kestänee trillerissä. Kyseessä oli vasta Hercogin uran kolmas kerta, kun hän onnistui kaatamaan maailmanlistan top10-pelaajan, ja myös yksi aiemmista voitoista tuli juuri Bertensista.
Loukkaantumisista kärsinyt Bertens aloitti ottelun surkeasti, sillä Hercog mursi hollantilaisen kolme ensimmäistä syöttöpeliä. Tämän jälkeen Hercog murtui itse kertaalleen, mutta slovenialaispelaaja mursi heti perään Bertensin neljännen kerran.
Toisessa erässä Bertens pelasi huomattavasti parempaa tennistä, ja isokokoinen Hercog oli suurissa vaikeuksissa hollantilaisen kanssa. Myös kolmas erä alkoi Hercogilta vaikeasti, kun hän murtui heti avausyöttövuorollaan. Hän onnistui kuitenkin murtamaan heti takaisin ja selvittämään murtopallot omalla syöttövuorollaan. Murtopallojen pelastaminen osoittautui kullanarvoiseksi, sillä tämän jälkeen Bertensin pelaaminen hajosi jälleen käsiin.
Voitosta huolimatta Hercog ei ottelussa liikaa vakuuttanut. Isokokoisena pelaajana Hercog ei ole massalla parhaimmillaan, sillä slovenialaisen liike on hitaalle alustalle aivan liian vajaavaista. Hercogin vahvuus on vahva syöttö, mutta massalla tästä ei niin paljon etua ole kuin nurmella tai kovalla.
Garcialle vahva startti turnaukseen
Ranskan avoimet nelinpelissä voittanut ja kaksinpelissä vuonna 2017 puolivälieriin asti yltänyt Garcia sai turnaukseen erinomaisen startin. Ranskalainen Garcia kohtasi avauskierroksella saksalaisen Laura Siegemundin, ja ottelusta odotettiin ennakkoon hyvin tasaista, mutta toisin kävi.
Maailmanlistalla parhaimmillaan neljäntenä majaillut Garcia löi Siegemundin täysin maanrakoon, eikä saksalaispelaajalla ollut tyytyminen kuin statistin rooliin. Siegemund sai ottelussa vain yhden murtopallon, jota hän ei pystynyt hyödyntämään. Garcia pelasi muutenkin todella kokonaisvaltaista tennistä, ja hän rytmitti peliä todella korkealaatuisesti.
Garcia on pelityyliltään aggressiivinen baselinepelaaja, jonka pelitapa perustuu vahvaan syöttöpeliin ja kämmenlyönteihin. Ranskalaisen pelityyli soveltuu massalle erinomaisesti, sillä monipuolisen lyöntiarsenaalin lisäksi hän omaa hyvän liikkuvuuden, josta on suurta etua hitailla alustoilla.
Hercog palaa maanpinnalle
Garcia lähtee otteluun selvänä suosikkina, eikä syyttä. Ranskalainen on massalla monta tasoa laadukkaampi pelaaja kuin Hercog, eikä slovenialaiselle yksinkertaisesti pysty ennustaa menestystä tässä matchupissa. Garcia on ollut Hercogille viheliäinen vastus myös historian saatossa, sillä ranskalaispelaaja on voittanut jokaisen edellisen kaksikon välisen kohtaamisen.
Peleille napataan Garcian voittoa ottelusta.