Moskovan WTA 250 -turnauksen toisella kierroksella kreikkalainen Maria Sakkari saa vastaan venäläisen Anna Kalinskayan. Nappaako 26-vuotias Sakkari helpon voiton, vai kykeneekö 22-vuotias Kalinskaya laittamaan maailmanlistan seiskalle kampoihin?
Sakkari jahtaa turnausvoittoa
Maria Sakkari matkusti Moskovaan välittömästi penkin alle menneen Indian Wellsin jälkeen. US Openissa hienosti välieriin ja Ostravan WTA -250 turnauksessa aina finaaliin asti edennyt Sakkari putosi Indian Wellsistä jo toisella kierroksella, mutta mikäli kreikkalaistähti saa palaset loksahtamaan kohdalleen Moskovassa, on hänellä erinomaiset mahdollisuudet jopa koko turnauksen voittoon.
Viimeistään kuluvan kauden aikana Sakkari on lyönyt itsensä kiertueen ehdottomien eliittipelaajien joukkoon ja erityisesti kovalla alustalla 26-vuotias kreikkalaispelaaja on ottanut isoja kehitysaskelia. Sakkarin aggressiivinen all-court -pelityyli sopii nopeille alustoille mainiosti ja kun syöttöpelaamiseenkin on saatu viime vuosien aikana varmuutta ja tasaisuutta, on kreikkalaisen nousu maailmanlistan top10-pelaajien joukkoon ollut odotettua.
Aiemmin Sakkarin ongelmana olivat kämmenpuolen pakottamattomat virheet, mutta parantuneen jalkatyöskentelyn ansiosta kreikkalaisen virhemäärät ovat laskeneet hyvin. Edelleen Sakkari tekee noin 10% enemmän virheitä kämmenellään kuin muut top10-pelaajat, mutta aiemmin ero muihin huippupelaajiin oli selvästi suurempi.
Kalinskaya karsintojen kautta mukaan turnaukseen
Toisinkuin Sakkari, joutui maailmanlistalla sijalla 125. majaileva Anna Kalinskaya taistelemaan tiensä turnauksen pääkaavioon karsintojen kautta. Indian Wellsissä hienosti kolmannelle kierrokselle asti edennyt ja muutenkin positiivisia otteita viime kuukausien aikana osoittanut Kalinskaya hoiteli karsinnat kuitenkin tyylillä, ja myös avauskierroksella venäläispelaaja kaatoi vastustajansa suoraan kahdessa erässä.
Kalinskayalla oli omat vaikeutensa avausottelussaan ukrainalaista Dayana Yastremskaa vastaan, ja vaikka Yastremska pääsi syöttämään avauserän voitosta, onnistui Kalinskaya kääntämään erän hienosti itselleen tie-breikin kautta. Osittain Kalinskayan on kuitenkin kiittäminen Yastremskaa, joka löi avauserän lopussa ja toisen erän alkupuolella järkyttävän määrän virheitä, eikä ukrainalaispelaaja kyennyt pakottamaan Kalinskayaa liikkeeseen.
Juuri jatkuvaan liikkeeseen pakottaminen olisi ollut Yastremskan kannalta tärkeää, sillä Kalinskaya on kärsinyt viime viikkojen aikana lievistä loukkaantumisista, joita hänelle on kertynyt ainakin osittain sen vuoksi, että hänen pelitahtinsa on ollut hurja. Kalinskayan reisi oli paketissa jo karsinnoissa, ja myös pohkeiden kanssa venäläinen on joutunut käymään melkoisen läjän teippiä.
Sakkari vahvoilla
Sakkari on hinnoiteltu markkinan toimesta keskiviikon otteluun selkeäksi suosikiksi, ja ylivoimaisen suosikin viittaa kreikkalaistähti kantaa myös allekirjoittaneen papereissa. Sakkari on todella vahva lyöjä ja hän tykkää lyödä cross-court -lyöntejä, jotka tulevat pakottamaan Kalinskayan puolustuskannalle.
Kolmessa ensimmäisessä ottelussa Kalinskaya on kohdannut sen verran heikkoja vastustajia, etteivät he ole kyenneet pakottamaan venäläispelaajaa liikkeeseen, mutta Sakkarin aggressiivisen myllytyksen alla Kalinskayalle on odotettavissa suuria ongelmia. Mikäli venäläispelaajan liike on edes hieman vajaavaista Sakkaria vastaan, voi kyyti olla kylmää.
Myös perustasoltaan Sakkari on vähintään muutaman napsun Kalinskayaa edellä jokaisella pelin osa-alueella, ja uskonkin kreikkalaisen nappaavan ottelusta selvän voiton suoraan kahdessa erässä.