4.7. Wimbledon: Dominic Thiem – Stefanos Tsitsipas | Pystyykö Thiem kiusaamaan temperamenttista kreikkalaista?

4.7.2023 klo 12:15

Yli 37.0 peliä

Panos
2/5

Miesten Wimbledonin ensimmäisellä kierroksella päästään seuraamaan kahden nimimiehen välistä kohtaamista, kun viime vuosien aikana pahoista loukkaantumisista kärsinyt Dominic Thiem lähtee haastamaan Stefanos Tsitsipaksen. Pystyykö 29-vuotias itävaltalainen kiusaamaan viisi vuotta nuorempaa kreikkalaista, vai meneekö maailmanlistan viides menojaan?

Tsitsipasilla potentiaalia parempaan

Kreikkalainen Tsitsipas on tunnettu aggressiivisesta pelityylistään, joka sopii monelle alustalle. Aikoinaan poikien nelinpelin Wimbledonissa voittaneen Tsitsipasin suurin ase on vahva ja tarkka kämmen, jolla hän pystyy hallitsemaan hallitsemaan pisteitä. Kreikkalaisella on myös laadukas yhden käden rysty, joka ei kuitenkaan tällä kaudella ole ollut lähellekään sillä tasolla, kuin aiempina vuosina on totuttu.

Tsitsipas on myös erinomainen verkkopelaaja, ja hän tykkää nousta verkolle myös hitaammilla alustoilla. Parhaimmillaan maailmanlistan kolmantena olleen Tsitsipasin vahva all-court -pelaaminen onkin kuin mittatilauksena nurmelle tehty, sillä nopealla alustalla on tapana palkita aggressiivisia pelaajia ja hyviä syöttäjiä.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta Tsitsipas ei ole aikuisurallaan Wimbledonissa menestystä juuri niittänyt, sillä kreikkalaispelaaja ei ole koskaan edennyt turnauksessa neljättä kierrosta pidemmälle. Työkalut parempaan menestykseen Tsitsipasilta kuitenkin löytyvät, ja olisi ihme, mikäli ateenalaislähtöinen pelaaja ei nousisi tulevien vuosien aikana myös nurmella maailman absoluuttiseen parhaimmistoon.

Rystypuolen ongelmien lisäksi suurimpana kompastuskivenä Tsitsipasilla on ollut otteiden epätasaisuus, sillä temperamenttisen kreikkalaisen taso saattaa heitellä voimakkaasti jopa yksittäisten erien sisällä.

Näitä ongelmia päästiin todistamaan myös juuri päättyneen kesäkuun aikana, kun Tsitsipas koki yllättävät tappiot Richard Gasquetia ja Yannick Hanfmannia vastaan. Molemmissa otteluissa Tsitsipas pelasi erittäin vahvat toiset erät, mutta ratkaisuerissä (erityisesti Hanfmannia vastaan) kreikkalaisen pakka hajosi, ja pelaamisen taso putosi monen pykälän verran.

BET365 Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018

Thiemin viime vuodet olleet vaikeita

Parhaimmillaan maailmanlistan kolmannella sijalla majailleen Thiemin viime vuodet ovat olleet vaikeita. Pahoista loukkaantumisista kärsinyt itävaltalainen ei ole pystynyt pelaamaan ehjää kautta sitten vuoden 2020, jolloin hän voitti uransa ensimmäisen Grand Slamin.

Kevään massakaudella Thiem esitti jo hieman pirteämpiä otteita, sillä itävaltalaispelaaja kykeni laittamaan esimerkiksi tulevan Wimbledon-vastustajansa, Tsitsipasin, ahtaalle Madridin Masters 1000 -turnauksessa. Kauden toistaiseksi ainoan nurmiottelunsa Thiem pelasi juuri ennen juhannusta Saksan Hallessa, kun 29-vuotias itävaltalainen kohtasi saksalaisen Alexander Zverevin.

Thiem lähti otteluun selkeänä altavastaajana, mutta tästä huolimatta hän onnistui pelaamaan ennakkoasetelmat huomioiden laadukkaan ottelun. Syöttöpelaaminen kulki läpi ottelun varsin hyvin, sillä vaikka ykkössyötön osumaprosentti toisessa erässä putosikin, voitti Thiem kakkossyöttönsä hyvällä prosentilla. Suurimmaksi ongelmaksi osoittautui palautuspelaaminen, joskin ongelmat olivat valtaosin vastustaja Zverevin ansiota, sillä saksalainen pelasi likipitäen virheettömän ottelun.

Pelityyliltään nurmi ei ole Thiemille optimaalinen alusta, sillä itävaltalaisen yläkierteiset lyönnit purevat paremmin hitaisiin alustoihin. Heikohko menestys nurmella johtuu myös siitä, että Thiem tykkää pelata pisteet paljolti joko takarajalla tai sen takana. Vaikka itävaltalainen omaa vahvan kämmenen ja hänen rystynsä on (tai ainakin oli) yksi koko kiertueen parhaista, tarvitsisi hän ripauksen lisää aggressiivisuutta pelaamiseen, jotta menestys nurmella olisi mahdollista.

Thiem on omien sanojensa mukaan tehnyt töitä sen eteen, että lyöntiarsenaali sopisi paremmin nurmelle. Töitä on tehty myös syöttö-volley -pelaamisen kanssa, mutta jää nähtäväksi, jäävätkö Ivo Karlovicin tapaiset nousut verkolle vain yksittäisiksi kerroiksi, vai pystyykö Thiem tuomaan aggressiivisuutta pelaamiseensa isommissa määrin.

Tsitsipas selvä suosikki, mutta pystyykö Thiem kiusaamaan kreikkalaista?

Tsitsipas lähtee ensimmäisen kierroksen otteluun selvänä suosikkina. Kreikkalaisen nurmikausi on kuitenkin käynnistynyt hieman yskähdellen, jonka vuoksi täydellistä ylikävelyä on vaikea ennustaa. Toki myös Thiemin vire on ollut heikko, mutta hyvänä puolustuspelaajana häneltä löytyy potentiaalia Tsitsipasin kiusaamiseen, eikä matchup ole muiltakaan osin Tsitsipasille mukava. 

Vaikka Thiem tulleekin olemaan ottelussa enemmän puolustus- kuin hyökkäyskannalla, pystyy hän pakottamaan myös Tsitsipasin puolustusasemiin. Mikäli itävaltalainen onnistuu pelaamaan vahvuuksillaan, eli lyömään laadukkaita ja painavia lyöntejä rajojen tuntumaan, pakottaa se isokokoisen kreikkalaisen vaikeisiin tilanteisiin.

Potentiaalinen iskukohta on myös Tsitsipasin rystykulma, sillä kreikkalaisen rysty on ollut kauden ensimmäisellä puolikkaalla heikko. Tsitsipas ei ole pystynyt lyömään rystyllään yhtä aggressiivisesti kuin ennen, vaan lyönnit ovat jääneet yllättävän usein hieman vajaiksi. Mikäli Thiem uskaltaa käyttää aukeavat mahdollisuudet tarpeeksi rohkeasti hyväksi, voi hänellä olla mahdollisuudet ottaa nimiinsä erä jos toinenkin.

Betstro 100% talletusbonus 100€ asti vain 5x kierrätyksellä! (min. kerroin 1,50)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betstro on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/233/2013
XLBet 5x 20€ kierrätysvapaa ilmaisveto!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | XLBet on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/203/2011
COMEON 100% talletusbonus 300€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!