Torstaina Valioliigassa pelataan rästiottelu, jossa Manchester United kohtaa Chelsean klo 21.45 alkaen.
Unitedin puolustaminen surkealla tolalla
Manchester Unitedin kausi on ollut vaikea, ja joukkueen peli on ollut viime viikot täysin umpisolmussa. Joukkue taistelee edelleen paikasta Euroopan kentille, mutta uudelleenrakennuksen vuoksi voisi olla jopa parempi mikäli United jäisi eurosijojen ulkopuolelle. Ensi kaudeksi on tulossa uusi manageri, kun tällä hetkellä Ajaxia valmentava Erik ten Hag ottaa vetovastuun joukkueesta. Kuuden viime ottelun saldo Unitedilla on surkea 1-1-4, ja Valioliigassa sijoitus on kuudes, jolla joukkue pääsisi vielä Konferenssi-liigaan.
Unitedin peli on sakannut pahemman kerran etenkin puolustuspäässä, eikä oma pää pysy millään puhtaana. Vastustaja toisensa perään on avannut joukkueen puolustuksen luvattoman helposti, ja vaikka miehitystä on vaihdeltu puolustuslinjassa, ei taso ole noussut yhtään. Kahdeksan parhaan joukkueen joukosta United on päästänyt eniten osumia, ja viime kierroksilla se on hävinnyt mm. Arsenalille 1-3, Liverpoolille 0-4 ja Evertonille 0-1. Poissaolojakin riittää, kun sivussa ovat Cavani, Maguire, Pogba, Shaw ja mahdollisesti Fred.
Chelsea löytänyt maalinteon ilon
Chelsea on tukevasti Valioliigan kolmannella sijalla, Arsenal on takana viiden pisteen ja Tottenham seitsemän pisteen päässä. Pelattavaa vielä riittää loppuakaudelle, sillä paikka neljän parhaan joukkoon toisi joukkueelle tärkeä Mestarien liigan paikan jälleen ensi kaudeksi. Chelsea ei ole mukana muissa turnauksissa, joten keskittyminen on vain ja ainoastaan Valioliigassa ja tulokset viime aikoina ovat olleet rohkaisevia. Kuuden viime ottelun saldo on 4-0-2 ja etenkin joukkueen parantanut hyökkäyspään pelaaminen on ollut ilahduttavaa.
Timo Werner näyttää löytäneen jälleen avauskokoonpanon paikan, kun Werner on yhdessä Mason Mountin ja Kai Havertzin kanssa. Chelsea hyökkää nyt paljon monipuolisemmin ja vaarallisemmin kuin alkukaudesta, mutta samalla myös joukkuetta vastaan on tehty enemmän maaleja, eikä puolustus ole ollut yhtä tiivis kuin Tuchelin otettua vetovastuu reilu vuosi takaperin. Myös Chelsealla on pieniä poissaoloja, kun sivussa ovat Chilwell, Hudson-Oloi ja Kovacic, mutta myös mahdollisesti James, Christensen ja Rüdiger. Poissaolot syövät hieman puolustusta, mutta toisaalta Chalobah, Silva ja Azpilicueta pitivät vakuuttavan nollapelin West Hamia vastaan viikonloppuna.
Vierasvoitolle kova kerroin tarjolla
Unitedin vire ei ole paras mahdollinen, ja joukkueen peli on ollut pahasti sekaisin enemmän tai vähemmän koko kauden ajan. Loukkaantumiset syövät keskikentän ja puolustuksen virettä, eikä mikään puolla kotijoukkueen menestymisen puolesta pelaamista. Chelsea pelaa edelleen tuloksesta, ja viime viikkoina joukkueen hyökkäyspeli on ollut todella vaarallista. Unitedin sekasortoinen puolustaminen on Chelsealle kuin kutsu saapua juhliin, ja vierasjoukkue saa paikat luotua useampaakin maalia varten, jonka pitäisi riittää voittoon heikkoa kotijoukkuetta vastaan.