2.5. Valioliiga: Manchester United – Brentford | Isäntien puolustuslinjassa isoja poissaoloja

Molemmat joukkueet tekevät maalin

Panos
1.5/5

Maanantaina Valioliigassa pelataan yksi ottelu, kun Manchester United kohtaa Brentfordin klo 22.00 alkaen.

Unitedin sekavat otteet jatkuvat

Manchester Unitedin kausi on ollut sekava ja vaihderikas. Joukkue taistelee kaikesta huolimatta jopa pääsystä neljän parhaan joukkoon ja sitä kautta Mestarien liigaan, mutta pistemenetyksiin ei ole varaa. Unitedin kautta on leimannut otteiden ailahtelevaisuus, puolustuslinjan epävarmuus sekä joukkueen sisäisistä ristiriidoista kertovat huhut. Epätasaisuus on jatkunut näihin päiviin saakka, kuuden viime ottelun saldo on 1-2-3, ja koskaan ennen ottelua ei voi tietää millainen United kentälle astelee.

Viikolla United pelasi Chelseaa vastaan, ja ottelu päättyi 1-1-tasapeliin. Joukkue oli pitkään alakynnessä, mutta hurjavireinen Ronaldo osui jälleen nostaen kauden maalimääränsä jo 17 osumaan. Ronaldo on ollut kevään aikana tulikuumassa vireessä ja hinannut maaleillaan joukkuetta ylöspäin, 3-2 päättyneessä Norwich-voitossa Ronaldo mätti hattutempun pari kierrosta sitten. Ronaldo on ollut Unitedin ainoita valopilkkuja, ja joukkueessa lienee edessä jonkinlainen suursiivous kesän aikana. Poissaoloja riittää, kun sivussa ovat mm. Pogba, Sancho, Shaw ja Maguire, sekä mahdollisesti Wan-Bissaka, Cavani ja Fred.

FASTBET 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015

Brentford erittäin lähellä sarjapaikan uusimista

Brentford on koko kauden ollut sarjanousijoista parhaalla jalalla liikkeellä, ja joukkue pelaa myös ensi kaudella Valioliigaa erittäin suurella todennäköisyydellä. Brentford luottaa omaan tekemiseensä kentällä ja pelaa samalla tyylillä kuin Championshipissä. Tällä tyylillä tulee voittoja mutta myös välillä karuja tappioita. Kuuden viime ottelun saldo joukkueella on mukava 4-1-1, ja Brentford on vain muutaman pisteen päässä täysin varmasta paikasta ensi kaudeksi pääsarjassa.

Brentfordin ykköskärki Ivan Toney on ollut kuumassa lyönnissä kevään aikana, kasassa kärjellä on mukavat 12 osumaa. Brentford hankki tammikuun siirtoikkunassa Tanskan maajoukkuetähden Christian Eriksenin, joka on jo löytänyt hyvän yhteyden Toneyn ja muiden Brentfordin hyökkääjien kanssa. Brentford on aktiivinen joukkue, joka on onnistunut viimeistelemeään hyvällä prosentilla, ja erikoistilanteissa joukkue on parhaimmillaan erittäin vaarallinen. Poissaoloja Brentfordilta löytyy muutaman pelaajan verran, puolustaja Pinnock on epävarmojen listalla, ja pakin puuttuminen toisi pientä miinusta Brentfordille.

Puolustukset eivät ole kaikkein luotettavimpia

United ja Brentford ovat kohdanneet kahdesti. Viime kesän harjoitusottelussa joukkueet pelasivat 2-2-tasapelin, ja Valioliigassa United oli vieraskentällä parempi 3-1-lukemin. Unitedin otteet ovat olleet niin sekalaiset, että joukkueen otteista on vaikea ennustaa mitään, mutta sekasortoisuus ja puolustuslinjan poissaolot (Shaw, Wan-Bissaka ja Maguire) antavat Brentfordille mahdollisuudet maalintekoon. Cristiano Ronaldo on ollut myös tulikuumassa vireessä, ja portugalilainen on ollut lähes yksistään nostamassa Unitedia europelipaikoille. Brentford on onnistunut maalinteossa sekä kotona että vieraissa, ja molempien joukkueiden vahvuudet ja heikkoudet tunnistaen kumpainenkin joukkue pystyy onnistumaan maalinteossa maanantaina.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
BETHARD 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
WILLIAM HILL 100€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

30€ kierrätysvapaa ilmaisveto uudelta verovapaalta vedonlyöntisivustolta

XLBet tarjoaa meidän lukijoille 30€ ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimusta!