16.1. Valioliiga: Liverpool – Brentford | Vierasjoukkue heikossa iskussa

Liverpool -1

@1.810

Panos
2/5

Liverpol kohtaa Brentfordin sunnuntaina Valioliigassa. Ottelu alkaa klo 16.00.

Liverpool ilman Salahia

Liverpool lähtee Valioliigan otteluun vain kolme päivää EFL Cupin välieräottelun jälkeen, jossa joukkue pelasi 0-0-tasapelin Arsenalia vastaan. Liverpool on mukana edelleen Valioliigan kärkitaistossa, mutta City on ehtinyt repiä eroa ennen kuluvaa ottelukierrosta jo 11 pistettä. Peli Liverpoolilla on ollut hyvää ja tasapainoista koko alkukauden, puolustus on ollut edellistä kautta ehyempi ja hyökkäys on loistanut Mo Salahin johdolla, Liverpool on Valioliigassa tehnyt toiseksi eniten maaleja.

Tammikuussa Liverpool joutuu uuden haasteen eteen, kun Valioliigan maalipörssin kärkinimi Salah on yhdessä Sadio Manen kanssa Afrikan mestaruusturnauksessa. Roberto Firmino on isossa paikassa, kun penkille jumittunut brassi saa nyt taas näyttöpaikan. Diego Jota on ollut alkukauden onnistujia ja poissaoloista huolimatta Liverpoolin maalihanat tuskin menevät tukkoon. Poissaoloja joukkueella on, kun Salahin ja Manen lisäksi sivussa ovat Keita, Origi, Elliott ja Thiago.

Brentfordin heikko puolustus

Brentford on ollut alkukauden onnistujia ja sarjanousija oli ennen viikonlopun kierrosta Valioliigassa sijalla 12. Joukkueen peli on ailahdellut viime kierroksilla paljon, josta kertoo myös kuuden viime ottelun saldo 2-0-4. Brentford on hyökkäyspäähän ollut kohtalaisen vahva, vaikka Ivan Toney ykköskärkenä ei olekaan osunut kuin neljä kertaa toistaiseksi. Puolustuspää on ollut joukkueen murheenkryyni, ja omassa päässä tapahtuu virheitä ottelusta toiseen. Joukkueen puolustuslinjan pelaajat ovat korkeintaan alempaa Valioliigatasoa.

FA Cupissa Brentford pääsi pöllyttämään vastustajan verkkoja, kun alasarjan Port Vale kaatui 4-1. Valioliigan rästipelissä kyyti oli kuitenkin kylmää ja Southampton murskasi joukkueen samoin lukemin. Peli ei meinaa pysyä kasassa täyttä 90-minuuttista ja se näkyy karulla tavalla otteluiden maalimäärissä. Putoamisvaaraa Brentfordilla tällä kaudella tuskin on, mutta joukkueen tulisi saada omaa päätään tiiviimmäksi, jos ei muuten niin hyökkäyspelistä karsimalla. Brentfordilla on myös paljon poissaoloja, kun jopa kahdeksan miestä on enimmillään sivussa. Poissa ovat Dasilva, Raya, Goone, Onieka ja Jeanvier.

Liverpool nauttii vetokansan suosiota

Liverpool nauttii suosikin asemaa omista poissaoloistaan huolimatta, joukkueen peli on hyvin kasassa puolustussuuntaan ja hyökkäyspäästä taitoa löytyy Jotan ja Firminon johdolla. Brentford on puolustussuuntaan heikko, poissaolot riivaavat ja pelillinen vire on myös heikko. Kotijoukkueen voitto maalilla tai parilla kuorrutettuna kelpaa mainiosti sunnuntain pelilistoilta mukaan.

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!