Keskiviikkona Valioliigassa on monta mielenkiintoista ottelua ohjelmassa. Sarjapaikkansa puolesta taisteleva Leeds kohtaa Chelsean, joka myös tarvitsee pisteitä pysyäkseen neljän parhaan joukossa. Ottelu alkaa klo 21.30.
Leedsin kaudesta tulossa pannukakku
Leedsin kausi on luisumassa todelliseen katastrofiin. Joukkueet ympärillä ovat parantaneet ja alkaneet napsimaan pisteitä, kun taas Leedsin peli on edelleen takalukossa. Sarjasijoitus on kahdeksastoista, eli Leeds on valahtanut putoajan paikalle. Burnley on edellä tasapistein ja Everton yhden pisteen erolla, joten Leedsillä on vielä kolme ottelua aikaa pelastaa sarjapaikkansa. Kuuden viime ottelun saldo on 2-2-2, mutta kolme voitotonta ottelua peräkkäin ovat pudottaneet Leedsin sarjassa alaspäin.
Koko kausi on ollut Leedsille vaikea, ja joukkue vaihtoi Marcelo Bielsan Jesse Marschiin kevätkaudella. Tulokset paranivat ja pelissä on rakennetta aikaisempaa enemmän, mutta puolustuspään virheet sekä suht tehoton hyökkäys ovat syitä, miksi joukkue on taistelemassa sarjapaikkansa puolesta. Patrick Bamfordin pitkä poissaolo on yksi iso syy miksi Leedsin hyökkäyspeli on tehotonta, mutta Raphinhaa lukuunottamatta muista vastuunkantajia ei ole löytynyt. Leeds hankki Daniel Jamesin suurin odotuksin Manchester Unitedista, mutta 31 ottelua ja neljä maalia ovat olleet iso pettymys. Poissaoloja riittää, kun sivussa ovat Dallas, Summerville, Roberts ja Forshaw, mahdollisesti edelleen myös Bamford.
Chelsealla myös panosta loppukaudesta
Chelsea on joutunut vielä loppukaudesta tiukkaan paikkaan, sillä varmalta näyttänyt kolmas sija ei olekaan enää varma, takana Arsenal on enää pisteen päässä ja Tottenham uhkaa myös Mestarien liigan sijoitusta viiden pisteen päässä. Chelsean otteet ailahtelevat, mutta perustekeminen joukkueessa on vahvalla tasolla. Joukkueelle tulee vielä vastaan Leicester ja Watford, joten etenkin Leedsiä vastaan pisteitä täytyy tulla. Kuuden viime ottelun saldo joukkueella on 2-2–2, joten ailahtelevaisuutta on viime aikoina otteissa näkynyt.
Chelsea lepuutti muutamaa avainpelaajaansa viikonlopun ottelussa Wolverhamptonia vastaan, joka päättyi kahden maalin johtoasemasta huolimatta 2-2-tasapeliin. Tulos oli pettymys, ja odotettavaa onkin että mm. Mason Mount palaa avaukseen. Mount on kymmenellä osumallaan paras maalintekijä, mutta myös Timo Werner on pelannut pirteästi ja Romelu Lukaku osui kahdesti Wolves-ottelussa. Hudson-Oloi, Chilwell, Kante ja Jorginho ovat sivussa, josta hieman miinusta Chelsealle.
Chelsea hyökkäyksen mitalla parempi
Leeds on tilanteessa jossa se tarvitsee pisteitä ja voittoja pelastaakseen sarjapaikkansa. Viime kauden yllättäjän toinen kausi Valioliigassa on ollut vaikea, ja kaikki voi päättyä katastrofiin. Chelsealla panosta riittää, ja parhaat voimat ovat varmasti kentällä, vaikka FA Cupin finaali onkin edessä lauantaina Liverpoolia vastaan. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi joulukuussa Chelsean 3-2-voittoon, ja motivaatiotekijät huomioiden myös kauden jälkimmäinen kohtaaminen kääntyy Chelsealle vahvemman materiaalin ja etenkin parantaneen hyökkäyskaluston voimin.