10.3. Valioliiga: Leeds – Aston Villa | Mitä vain voi sattua näiden joukkueiden välillä

Yli 2.5 maalia

@1.720

Panos
2.5/5

Valioliigassa tukalassa paikassa oleva Leeds kohtaa Aston Villan. Ottelu alkaa torstaina klo 21.45.

Leedsin vire edelleen heikko

Valmentajan vaihdos Marcelo Bielsasta Jesse Marschiin ei ainakaan heti kääntänyt tuloksellista kurssia, kun Leeds koki 0-1-tappion Leicesterille viikonloppuna. Kuuden viime ottelun saldo on surullinen 0-1-5 ja Leeds on sijalla 16, kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Koko kauden tekeminen on viime kauden yllättäjältä ollut tahmeaa ja loppukauden ainoa tavoite on säilyttää paikka Valioliigassa. Tavoite ei ole helppo, mutta ei myöskään mahdoton. Joukkueella on kuitenkin ongelmia niin puolustus – kuin hyökkäyspäässä, joten tehtävää uudella managerilla riittää.

Viiteen viime otteluun Leeds on tehnyt ainoastaan kaksi maalia, joka kertoo kaiken olennaisen joukkueen iskukyvystä. Loukkaantuneen Patrick Bamfordin tilalle ei ole löytynyt mitat täyttävää kärkeä, vaikka Daniel James ja Rodigo ovat vuorollaan olleet yrittämässä. Raphinhan maalihanat ovat myös sulkeutuneet ja parhaan maalintekijän tehojen laskun myötä Leeds on hävinnyt viisi ottelua peräkkäin. Potentiaalia joukkueessa on, mutta jokin jarruttaa parhaan pelin esiin saamista. Bamford on kuntoutunut pelikuntoon, mutta avauksen paikasta ei ole vielä tietoa. Poissaoloja Leedsillä riittää, sivussa ovat Roberts, Cooper, Llorente ja Phillips. Bamfordin pelatessa joukkueen maalihanat voivat aueta jälleen.

NEOBET 100% / 150€ TAI 200% / 50€Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Greenvest Betting Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/418/2017

Villalla kuuma kausi menossa

Aston Villa nappasi toisen voiton peräkkäin Valioliigassa kaatamalla Southamptonin komeasti 4-0. Tätä ennen Brighton kaatui vieraissa 2-0, joten vire on juuri nyt mukavan oloinen. Philippe Coutinho toi sähköä joukkueen hyökkäyspeliin ja taitava brasilialainen on iskenyt seitsemään otteluun tehot 3+3. Aston Villa taistelee vielä paikasta kymmenen parhaan joukkoon ja tavoite on realistinen. Joukkueen tarvitsee saada hieman tasaisuutta tekemiseensä ja saada kylmät jaksot lyhyemmiksi, jolloin paikka kymmenen joukossa on mahdollista toteutua.

Villan puolustus ei ole tällä kaudella ollut se kaikkein tiivein, mutta kahden edellisen ottelun nollapelit lämmittävät Steven Gerrardia. Villa on kuitenkin pitkin kautta päästänyt reippaanlaisesti maaleja ja joukkue ei ole varsinaisesti tiiviisti puolustavan joukkueen perikuva. Ottelut ovat helposti päästä päähän soljuvaa peliä, jossa maalipaikkoja luodaan molemmissa kenttäpäädyissä. Mikäli ottelu menee maalintekokisaksi, on Villa vahvoilla Ollie Watkinsin, Danny Ingsin, Coutinhon ja Buendia avulla. Ainoastaan Nakamba on sivussa otelusta, joten tilanne kokoonpanon suhteen on loistava.

Maaliverkot kovilla

Joukkueet kohtasivat viimeksi helmikuussa, jolloin hengästyttävän ottelun jälkeen pisteet tasattiin 3-3-tuloksella. Molemmilla joukkueilla on valtava potentiaali hyökäyspäässä ja omat ongelmansa puolustuspelin organisoinnissa, joka heijastunee myös tämän ottelun maalimääriin. Leeds alkaa kohta olla pisteessä jossa vain voitot kelpaavat, ja kotikentällä joukkue lähtee hakemaan rohkeasti voittoa. Villa kykenee iskemään tehokkaasti vastaan, mutta myös sen puolustus joutuu koville tässä rästiottelussa. Yli 2.5 maalia toteutuu otteluparin kesken kuusi kertaa kymmenestä, ja sitä lähdetään hakemaan myös tällä kertaa.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
STS 100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348
EXCITEWIN 100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

100% talletusbonus 300€ asti vedonlyöntiin vain meiltä!

Bet2U tarjoaa meidän lukijoille yksinoikeudella 100% talletusbonuksen 300€ asti vedonlyöntiin!