Lauantain toisessa ja viimeisessä Valioliigan ottelussa ailahteleva Leeds kohtaa Arsenalin klo 19.30 alkaen.
Leedsin heikko syksy
Leedsin vaikea kausi tuntuu jatkuvan jatkumistaan Valioliigan puolella. Joukkue haastoi toissakierroksella upeasti Chelsean, mutta taipui lopulta lisäajalla 2-3-tappioon. Viikkokierroksella Leeds romahti täysin Manchester Cityn vieraana, kun joukkue hävisi peräti 0-7. Leedsin hyökkäysvoittoinen pelitapa tuottaa maaleja ja maalipaikkoja, mutta samaan aikaan repaleinen ja epäyhtenäinen puolustus on todella epävarma. Leeds on 32:lla päästetyllä maalilla päästänyt osumia kolmanneksi eniten Valioliigassa.
Loukkaantumisilla on ollut iso osa Leedsin ongelmissa kauden aikana. Ykköskärki Patrick Bamford on ollut pitkään sivussa ja hyökkäystehot ovat olleet lähes pelkästään Raphinhan varassa. Daniel James ei ole puhjennut kukkaan Marcelo Bielsan alaisuudessa ja tämä on ollut pettymys. Bamfordin lisäksi sivussa ovat James, Cooper, Firpo, Phillips, Rodrigo ja Strujk. Poissaoloista iso miinus isännille.
Arsenal löytänyt tasaisuutta
Arsenal nappasi maukkaan 2-0-voiton West Hamista viikkokierroksella ja nosti sijoitustaan koronan muokkaamassa sarjatulukossa jo neljänneksi. Kuuden viime ottelun saldo Arsenalilla on 3-0-3, ja etenkin puolustuspeli ansaitsee kehuja. Aaron Ramsdale venyy upeasti pallojen tielle ja puolustuspää pelaa rauhallisesti paineenkin alla. Alexandre Lacazette kantanee ykköshyökkääjän viittaa toistaiseksi. Pierre-Emerick Aubameyang on hyllytetty ja menetti myös kapteenin nauhansa. Mielenkiintoista on nähdä pelaako Aubameyang enää otteluakaan Arsenalissa.
Mikel Arteta on tehnyt hyvää työtä tällä kaudella. Rajat on selkeästi vedetty myös tähtipelaajien kohdalla, ja joukkueen peli on juuri nyt todella tasapainoista. Hyökkäystehot jäävät välillä hieman piippuun, mutta kärjen takana Saka ja Smith-Rowe pelaavat hyvin. Aubameyangin lisäksi sivussa ovat Kolasinac ja Leno, joten Arsenal pääsee Leedsiä vastaan vahvalla kokoonpanolla.
Leedsin puolustuspää epäilyttää
Leedsin vire on heikko, ja samalla joukkueen kokoonpano kärsii isoista poissaoloista. Arsenalin peli on kehittynyt isoin harppauksin kauden aikana, joukkueen peli on tasapainoista ja tehojakin maalinteon suhteen on löytynyt. Arsenalin organisoitu pelitapa pystyy murtamaan heikon kotijoukkueen puolustuksen, ja vierasvoitolle tarjotaan edelleen oikein pelattavaa kerrointa lauantain typistetyllä pelilistalla.