18.9. Valioliiga: Everton – West Ham | Vierasjoukkue saamassa langan päästä kiinni

18.9.2022 klo 16:15

West Ham voittaa vähintään yhden puoliajan

Panos
1.5/5

Valioliigakierroksen päättää ottelu Evertonin ja West Hamin välillä sunnuntaina klo 16.15 alkaen.

Evertonin peli edelleen solmussa

Everton sai hieman lohtua vaikeaan kauden alkuun, kun joukkue tasasi pisteet derbyssä Liverpoolia vastaan 0-0-tuloksella. Ongelmia Evertonilla kuitenkin riittää, sillä jo viime kaudella lähellä putoamista käynyt seura on pelannut alkukauden saldolla 0-4-2, ja on neljällä pisteellään sijalla 17, eli ensimmäisen säilyjän paikalla. Joukkueen peli ei ole sinänsä pettänyt, mutta vain neljä tehtyä maalia kuuteen otteluun ovat iso huolenaihe.

Everton hankki Neal Maupayn hyökkäyspäätä vahvistamaan, ja vaikka ranskalaiskärki onkin työteliäs, varsinaiseksi maalipyssyksi häntä ei voi sanoa. Ykköskärki Dominic Calwert-Lewin on ollut valitettavan rikki tällä ja edellisellä kaudella, mutta nyt brittihyökkääjä on palaamassa pelikuntoon ensimmäistä kertaa tälle kaudelle. Mikäli Calwert-Lewin pysyy ehjänä, saa Everton kaipaamansa takuuvarman viimeistelijän, jota isokokoinen kärki varmasti on. Huolta Evertonille tuo loukkaantumiset, sivussa ovat suurella todennäköisyydellä ykkösvahhti Pickford, sekä mm. Towsend, Holgate, Mina ja Godfrey. Kaikki isoja menetyksiä.

Uberlucky 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>Vain uudet pelaajat. Kierrätysvaatimus 4x. Minimikerroin 1,80. Minimitalletus 20€. Kierrätysaika 30 päivää.

West Ham saanut leveyttä joukkueeseen

West Ham on jumahtanut Valioliigassa alakastiin, kun saldo 1-1-4 oikeuttaa sijaan 18 ja paikkaan kolmen viimeisen joukossa. David Moyesin miehistö on ollut omituisen vaisu alkukauden aikana, eivätkä otteet kentällä ole oikeuttaneet isompaan pistesaaliseen kuin mitä nyt on kasassa. Kuuteen otteluun joukkue on tehnyt ainoastaan kolme maalia, joka on agressiiviseen hyökkäyspeliin tottuneelta joukkueelta heikko suoritus. Viime kierroksilla West Hamilta on nähty jo hieman parempaa tekemistä, kun joukkue kaatoi Aston Villan 1-0, tasasi pisteet Tottenhamin kanssa 1-1 ja hävisi Chelsealle vieraissa 1-2.

West Ham pelaa jälleen Konferenssi-liigaa, ja tämän turnauksen osalta pelit ovat alkaneet mahtavasti. West Ham on voittanut molemmat ottelunsa ja on lohkokärjessä kahden kierroksen jälkeen. West Hamia vahvistettiin kesän aikana, ja joukkueessa on eri tavalla leveyttä kuin viime kaudella, jolloin joukkue väsähti kevään aikana pahasti. Nyt kärjessä Antonio jakaa vastuuta Scamaccan kanssa, ja muitakin vahvistuksia tuli. Pieni kysymysmerkki on vahvistusten sopeutuminen Moyesin pelitapaan, mutta ainakaan West Ham ei mene nyt liian kapealla miehistöllä. Ainoastaan Johnson ja Aguerd ovat sivussa, joten Evertonia vastaan kentälle saadaan haluttu miehistö.

West Ham niukka vierassuosikki

Evertonin ja West Hamin kohtaamisessa nähdään kaksi alisuorittanutta joukkuetta. West Ham on löytänyt hieman tasaisuutta tekemiseensä, mutta Antonion ja Jarrod Bowenin pitäisi palata viime kausien tasolle nopeasti. West Ham on joukkueista tällä hetkellä laadukkaampi, ja joukkue on osoittanut nousukuntoa viime kierroksilla. Everton osaa puolustaa kotonaan, ja ottelussa tulos ratkeaa pienillä marginaaleilla. West Ham ansaitsee marginaalisen suosikin aseman vieraspelistä huolimatta.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
BETHARD 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
WILLIAM HILL 100€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

30€ kierrätysvapaa ilmaisveto uudelta verovapaalta vedonlyöntisivustolta

XLBet tarjoaa meidän lukijoille 30€ ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimusta!