22.1. Valioliiga: Everton – Aston Villa | Kaksi yllätysvalmista joukkuetta vastakkain

Yli 2.5 maalia

@1.890

Panos
2.5/5

Valioliigassa pelataan jälleen viikonloppuna. Lauantaina Everton kohtaa vahvistuneen Aston Villan klo 14.30 alkaen.

Everton erotti Benitezin

Everton teki odotetun ratkaisun ja antoi Rafael Benitezille potkut heikkojen tulosten jälkeen. Tappio Norwichille oli viimeinen niitti viikonlopun Valioliiga-kierroksella, ja väliaikaiseksi manageriksi valittiin Duncan Ferguson. Evertonin vire on ollut jo pitkään heikko, mutta joukkue on tuloksiaan parempi. Tällä hetkellä sarjasijoitus on kuudestoista ja kuuden viime ottelun saldo on 2-1-3. Seuraavilla kierroksilla vastssa ei ole Valioliigan jättejä, joten joukkueella on hyvä sauma saada lähiviikkoina pisteitä mukaansa.

Dominic Calvert-Lewinin paluu pelikuntoon pitkän loukkaantumisen jälkeen on iso asia Evertonille. Vasta viisi ottelua tällä kaudella pelannut kärki on taitava viimeistelijä ja maaleillaan Calvert-Lewin pystyy auttamaan joukkuetta. Everonin nippu on laadukas ja tulokset voivat parantua kauden mittaan, mutta vaikutus ei välttämättä näy heti kentällä. Poissaolojakin löytyy, kun Iwobi on sivussa, kuten myös mahdollisesti Delph, Davies ja Branthwaite.

Villalla yllättävää vetovoimaa

Aston Villan ympärillä on käynyt kuhina. Steven Gerrardin otettua vetovastuu, joukkueen vetovoima siirtomarkkinoilla on kasvanut. Ensimmäinen iso kala oli Philippe Coutinho, joka saapui lainalle loppukaudeksi FC Barcelonasta. Coutinho osui heti ensimmäisessä ottelussaan Manchester Unitedia vastaan ja osoitti laadukkuutensa. Huhut kuiskivat että jopa Luis Suarez olisi kiinnostunut siirtymään Villaan, mutta tämä jää nähtäväksi. Kuuden viime ottelun saldo Villalla on 1-1-4, joten tekemistä riittää myös Steven Gerrardilla.

Danny Ings, Ollie Watkins ja Coutinho voivat olla kolmikko, joka nostaa Villan osakkeita ylöspäin. Norwichista hankittu Buendia on ollut pettymys ja keskikenttäpelaaja saattaa jämähtää pysyvästi penkille. Kuten Evertonilla, myös Aston Villalla on potentiaalia nähtyä parempaan, ja Gerrardin alaisuudessa nousu onkin mahdollista. Myös Villalla on poissaoloja, kun Trezeguet, Traore, Olsen, Nakamba ja Bailey ovat sivussa.

Molemmat joukkueet ovat yllätysvalmiit

Lauantain ottelussa nähdään kaksi joukkuetta joilla on potentiaalia parempaan. Hyökkäyspäässä on taitoa ja fysiikkaa, mutta puolustupään pelissä molemmilla on kehitettävää. Näyttöhaluja molemmilla joukkueilla riittää, mutta tunne voi mennä järjen edelle. Aston Villalla on tuoreilla hankinnoilla iskun paikka vieraskentällä, mutta luvassa on varmastikin viihdyttävä ja maalirikas kamppailu molemmille erittäin tärkeässä ottelussa. Yli 2.5 maalia kelpaa vetoihin mukaan, kummankaan joukkueen puolustuspää ei ole pitkään aikaan vakuuttanut.

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!