Valioligassa Everton pyrkii haastamaan kotonaan Arsenalin, joka on kauden suurimpia menestyjäehdokkaita. Ottelu alkaa sunnuntaina klo 18.30.
Everton on ongelmissa
Evertonin avaus Valioliigassa on ollut vaisu. Kaksi edellistä kautta tosissaan putoamista vastaan taistellut joukkue on edelleen voitoitta tämän kauden osalta, ja saldo 0-1-3 oikeuttaa sarjassa sijalle 18. Everton on näin ensimmäisen putoajan paikalla, ja kaikesta huokuu tekemisen vaikeus ja materiaalin kapeus, tästäkin kaudesta tulee haastava. Ainoa voitto syksyltä on toistaiseksi EFL Cupin ottelu alasarjajoukkue Doncasteria vastaan, jonka Everton voitti vieraissa lukemin 2-1.
Everton on pyrkinyt Sean Dychen johdolla tiivistämään puolustustaan, mutta heikot tehot hyökkäyspäässä ovat isompi ongelma. Epäonnistunut Neal Maupay vaihtoi jo seuraa, eikä ykköskärki Calwert-Lewin pysy millään ehjänä. Everton hankki uuden hyökkääjän Beton joukkueeseen, mutta materiaali vaikuttaa edelleen todella kapealta. Sivussa ovat myös Alli ja Coleman, sekä mahdollisesti Calwert-Lewin, Harrison, Keane, Dobbin ja Gomes, joten poissaoloista miinusta.
Arsenal valmis hakemaan menestystä tällä kaudella
Arsenalin peli ei ole ollut aivan valmista kauden alussa, mutta viime kauden menestyksen jälkeen odotukset ovat entistä korkeammalla. Valioliigassa joukkueen saldo on 3-1-0, ja sijoitus on aivan kärjen tuntumassa tasapistein usean muun seuran kanssa. Arsenal on alkukaudesta voittanut Nottinghamin, Crystal Palacen ja Manchester Unitedin, tasapeli tuli hieman yllätten Fulhamin vieraana. Täksi kaudeksi Mestarien liigaan palannut joukkue joutuu myös jakamaan eri tavalla pelaajien kuormitusta, jotta viime keväänä tullutta väsähtämistä ei nähdä.
Arsenalin puolustuslinja on kokenut kolhuja alkukauden aikana, ja Mikel Arteta on joutunut säätämään pulustuslinjan taktiikkaa sekä miehitystä. Joukkueen onneksi Arsenalin vahvuutena on tätä nykyä erittäin vahva keskikenttä ja hyökkäys, joiden avulla se pystyy kääntämään tiukkoja otteluita voitoiksi. Declan Rice on onnistunut tasapainottamaan keskikenttää, ja kolmikko Saka-Martinelli-Odegaard pelaavat laadukkaasti illasta toiseen. Elneny, Partey ja Timber ovat sivussa loukkaantumisten vuoksi, poissaolot eivät ole sellaisia joista Arsenal ei selviäisi.
Evertonin voitoton putki jatkuu
Arsenal on viime vuosina ollut niskan päällä joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa, ja tasoero joukkueiden välillä on kasvanut edellisten vuosien aikana. Samaan aikaan kun Everton kärvistelee heikentyneen materiaalinsa kanssa, Arsenal on tehnyt uutta tulemista huipulle ja löytänyt pelaamiseensa tehoja ja tasaisuutta. Peli-ideana vierasvoitto nostaa päätään, sen verran vakuuttavampi Arsenal on kentän jokaisella osa-alueella, ja Arsenalin vaihtopenkiltä löytyy ratkaisuvoimaa aivan otteluiden loppuhetkille, mikäli tilanne niin vaatii.