Valioliigassa Crystal Palace ja Liverpool iskevät yhteen sunnuntaina klo 16.00 alkaen.
Palace sarjataulukossa omalla tutulla paikallaan
Crystal Palace on uudistanut peliään Patrick Vieiran alaisuudessa ja joukkue on opittu tuntemaan tällä kaudella aktiivisemmasta pelityylistään. Sarjasijoitukseen uudestettu pelitapa ei ole suuremmin vaikuttanut, Palace keikkuu tutuilla sijoilla 10-15 välillä, nyt sijoitus on kolmastoista. Ottelut ovat olleet aikaisempaa viihdyttävämpiä ja tapahtumarikkaita, äärimmäisen puolustustaktiikan tilalle on tullut pelitapa, jossa joukkue haluaa pitää palloa ja hallita kenttätapahtumia. Kuuden viime ottelun saldo on tasainen 2-2-2, joka omalla tavallaan kuvaa koko kauden suoritustasoa. Maaliero on myös seurausta pelitavan vaihdosta, 30-31 on lukema jollaisia Roy Hodgsonin aikana ei olisi tässä vaiheessa kautta nähty.
Palace on saanut juonesta kiinni hyvin ja tuloksia tulee tasaisesti viikosta toiseen. Conor Gallagher on keskikentällä ollut oivassa vireessä ja on joukkueensa paras maalintekijä seitsemällä osumallaan. Benteke, Edouard ja Zaha ovat myös osuneet mukavasti, joka on uudehko mutta hyvä tilanne nykyiselle Palaceen joukkueelle. Joukkue joutuu vielä tulemaan toimeen ilman Afrikan mestaruusturnauksessa pelaavaa Zahaa, mutta joukkue on näyttänyt ettei se ole yhtä vahvasti Zahan tehojen ja oivallusten varassa kuten kahtena edellisenä kautena. Kouyate ja Zaha ovat poissa, kuten myös Tomkins ja McArthur.
Liverpool pelaa korkealla tasolla
Liverpool on vielä mukana mestaruuskamppailussa, ero sarjakärki Manchester Cityyn on jo 12 pistettä, mutta Liverpoolilla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna. Liverpoolin vire on mukava 3-2-1 ja joukkue eteni EFC Cupin finaaliin kaatamalla Arsenalin kaksiosaisessa välierässä. Liverpool on tehnyt yhdessä Cityn kanssa eniten maaleja Valioliigassa ja päästänyt osumia kolmanneksi vähiten koko sarjassa. Peli on ollut tasapainoista ja hyvää, mutta materiaalin laajuus saattaa olla erottava tekijä, jonka vuoksi Liverpool ei aivan yllä Valioliigan mestaruuteen.
Mo Salah etunenässä Liverpool on hurmannut hyäkkäyspäässä, joukkue pystyy todella upeisiin suorituksiin ja agressiivisella prässillä voittaen itselleen palloja kriittisillä alueilla. Liverpool on vielä hetken erikoisessa tilanteessa, kun Afrikassa pelaavat Salah, Mane ja Keita ovat sivussa. Hyökkäyssuunnassa katseet kääntyvät Firminoon, Jotaan ja Minaminoon, eikä odotettavissa ole dramaattista maalimäärien laskua. Jota on Valioliigan maalipörssin toisena kymmenellä osumallaan ja Firminokin on osunut neljästi vähäisestä vastuusta huolimatta. Edellä mainitun kolmikon lisäksi sivussa ovat vielä Phillips ja mahdollisesti Origi, Thiago, Elliott ja Oxlade-Chamberlain.
Liverpool ollut keskinäisissä selkeästi niskan päällä
Liverpool vei joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen kotonaan 3-0-lukemin, ja joukkue on kuudesta viime kohtaamisesta voittanut kaikki. Palace on uudistanut pelitapaansa, mutta se on uudistusten jäljiltä jopa entistä haavoittuvaisempi vastaiskuille ja Liverpool taitaa nopeat harppuunahyökkäykset kohti vastustajan maalia. Kotijoukkue pyrkii pitämään palloa ja hyökkäämään aktiivisesti, mutta Liverpool hoitaa rutiinilla ja laadukkaammalla materiaalillaan tärkeät kolme pistettä itselleen.