Valioliigassa ottelut jatkuvat jälleen viikonloppuna. Uudessa komennossa oleva Chelsea kohtaa Wolverhamptonin, joka myös vapautti valmentajansa tällä viikolla. Ottelu alkaa lauantaina klo 17.00.
Chelsea palannut voittojen tielle
Chelsea on saanut käännettyä kurssiaan Graham Potterin otettua vetovastuun joukkueesta. Valioliigassa edellisellä kierroksella Chelsea kaatoi Crystal Palacen vieraskentällä 2-1, ja Mestarien liigassa joukkue voitti kotonaan AC Milanin huipputärkeässä kamppailussa 3-0. Oletettavaa on, että Potterin alaisuudessa Chelsean peli paranee entisestään, ja joukkue kiipeää ylöspäin sarjataulukon viidenneltä sijalta.
Chelsea hankki aikaisemmin syksyllä Pierre-Emerick Aubameyangin paikkaamaan hyökkäystään, ja rekrytointi näyttäisi osuneen oikeaan. Aubameyang osui kertaalleen sekä Palacea että AC Milania vastaan, ja uskottava ykköskärki antaa muulle joukkue tilaa pelin tekemiseen. Chelsea on syksyn aikana ollut epävarmempi puolustussuuntaan kuin aikaisemmin, mutta nyt joukkueessa on työrauha, joka näkynee myös puolustuspäässä rauhallisuutena. Tuore hankinta Fofana loukkaantui Mestarien liigan ottelussa, ja topparin poissaolosta miinusta. Myös Kante jatkaa sivussa keskikentältä, mutta muuten Chelsea on hyvin iskukykyinen lauantain otteluun.
Wolves isoissa ongelmissa alkukaudesta
Wolverhamptonin alkukausi on ollut todella vaikea. Joukkueen saldo 1-3-4 oikeuttaa sarjassa vasta sijaan 18, jolla joukkue on putoajien joukossa. Bruno Lage sai väistyä valmentajan paikalta, ja Chelseaa vastaan vetovastuussa on Steve Davis. Iso osa Wolves-joukkueen ongelmista kulminoituu hyökkäyspäähän, jossa joukkue ei saa aikaiseksi juuri mitään. Wolves on onnistunut maalinteossa kolmesti kahdeksaan otteluun, joka on aivan liian vähän.
Wolverhampton pyrki paikkaamaan hyökkäystään hankkimalla Kalajdzicin, mutta itävaltalaishyökkääjä loukkaantui ensimmäisessä ottelussaan ja on näillä näkymin sivussa tammikuulle asti. Kun sivussa ovat vielä myös viime vuosien ykköskärki Jimenez sekä hyökkääjä Chiquinho, voi Wolves-joukkueen ongelmien hyökkäyspäässä olettaa jatkuvan. Maalitykkejä joukkueen sisällä ei ole, ja vieraskentällä meno on ollut todella nihkeää, kuten viime viikonlopun 0-2-tappiossa West Hamin vieraana.
Chelsea nollaa kotonaan Wolvesin
Chelsea on pystynyt pelaamaan yhdeksän kotiottelua tappioitta Wolverhamptonia vastaan, ja useimmissa tapauksessa Wolves on jäänyt kokonaan maaleitta. Wolves-joukkueen aneemisuus ja hyökkäyspään poissaolot nostavat todennäköisyyksiä siihen, että Wolves jäisi tälläkin kertaa ilman maalia. Chelsean peli on nytkähtänyt askeleen eteenpäin ja AC Milanin nollaaminen on omiaan nostamaan koko joukkueen itseluottamusta roimasti ylöspäin.