Valioliigassa pelataan sunnuntaina iso ottelu koko mestaruustaistelun kannalta, kun sarjakakkonen Chelsea kohtaa sarjakolmosen Liverpoolin. Ottelu alkaa klo 18.30.
Chelsean vire ei paras mahdollinen
Chelsea on ajautunut pelilliseen ja tulokselliseen kriisiin. Vielä syyskaudella Valioliigaa johtanut seura on joutunut antautumaan Manchester Citylle ja on perässä sarjakärkeä jo kahdeksan pistettä. Aikaisemmin erittäin tiiviistä puolustuksesta tunnettu joukkue on joutunut antautumaan monessa ottelussa aivan loppuhetkillä, joka lisää pettymyksen määrää. Kuuden viime ottelun saldo on kuitenkin kohtalainen 3-3-0, mutta otteet kentällä eivät ole olleet niin hyvät kuin aikaisemmin.
Chelsea on kärsinyt joulukuussa usean pelaajan koronatartunnoista ja loukkaantumisista, joten poissaoloilla on osa syy vaihteleviin tuloksiin. Joukkue sai Romelu Lukakun takaisin kokoonpanoonsa, viisi maalia on kohtalainen suoritus belgialaiselle, mutta parempaankin olisi mahdollisuuksia. Mason Mount on ollut kunnossa ollessaan vahva hyökkäyspäähän ja Jorginho on osunut kuudesti, kaikki rangaistuspotkuista. Chilwell, Silva ja James ovat sivussa, josta tulee miinusta kotijoukkueelle. Epävarmojen listalla ovat myös Loftus-Cheek, Werner ja Christensen.
Liverpool mukana kärkitaistossa
Liverpool on pitänyt pelinsä kasassa ja joukkue on pisteen Chelseaa perässä yhden ottelun vähemmän pelanneena. Joulukuun ruuhka näkyy myös Liverpoolin pelissä, sillä joukkue hävisi hieman yllättäen Leicesterille 0-1 edellisellä kierroksella. Kuuden viime ottelun saldo on kuitenkin vahva 4-1-1 ja joukkue sai myös ykköstopparinsa Virgil van Dijkin takaisin takalinjoilleen. Liverpool on päästänyt Valioliigassa neljänneksi vähiten maaleja, ja tehnyt niitä toiseksi eniten Cityn jälkeen, joten isossa kuvassa Liverpoolin peli on hyvässä, tasapainoisessa kunnossa.
Mo Salah on ollut koko syyskauden aivan pysäyttämättömässä iskussa ja kantanut Liverpoolin hyökkäyspäätä harteillaan 15 maalin ja 8 syötön voimin. Taustalla Diego Jota on pelannut loistavaa kautta ja Sadio Mane on myös onnistunut pienestä ailahtelusta huolimatta. Liverpoolille tulee haasteita tammikuussa, kun Afrikan mestaruuskisoihin lähtevät Salah ja Mane jättävät ison aukon hyökkäyspäässä. Roberto Firmino saanee runsaasti peliaikaa tammikuussa, mutta tehoja on myös tultava. Liverpoolillakin on poissaoloja, kun sivussa jatkavat Elliott, Adrian, Phillips, Robertson, Origi ja Minamino ovat myös mahdollisesti sivussa.
Tasainen taistelupari
Chelsean pelillinen vire ei ole paras mahdollinen, ja etenkin puolustuspään poissaolot syövät joukkueen iskukykyä Liverpoolia vastaan. Joukkueiden aikaisemmat kohtaamiset ovat olleet tarkkoja, tasaisia kamppailuita, joissa ei ole hirveästi maaleja nähty. Chelsea on edelleen hieman siipirikkona liikenteessä, eikä korvaavia vaihtoehtoja poissaolijoiden tilalle liiemmin ole. Alle 2.5 maalia on houkutteleva vaihtoehto, mutta myös Liverpoolin voitto kiinnostaa, sillä vierasjoukkueen tekeminen on ollut vahvaa läpi syyskauden.