Sunnuntaina Valioliigassa sarjanousija Burnley haastaa Aston Villan klo 16.00 alkavassa kamppailussa.
Burnleyllä paljon haasteita luvassa
Burnley palasi tyylikkäästi Valioliigaan yhden välivuoden jälkeen, ja joukkue oli ylivoimaisesti Championshipin paras seura viime kaudella. Hyppäys Valioliigaan on kuitenkin iso, ja kauden avausottelussa Burnley jäi tylysti hallitsevan mestarin Manchester Cityn jalkoihin lukemin 0-3. Toisen kierroksen ottelu Lutonia vastaan peruttiin, joten Burnleyllä on ollut aikaa hioa kuvioitaan edellinen viikko. Aika harjoitteluun on tullut varmasti tarpeeseen, sillä kaudesta on lupa odottaa haastavaa.
Vincent Kompany on tehnyt loistavaa työtä Burnleyn peräsimessä, ja ennen vastaiskuihin ja tiiviiseen puolustamiseen luottanut joukkue haluaa nyt pitää palloa ja joukkue luottaa pitkiin syöttöketjuihin. Materiaali on Valioliigan tasolle heikko, ja vaikka Fulham näytti viime kaudella vastaavan pelityylin hyvät puolet, ei Burnleyn joukkue ole materiaaliltaan yhtä laadukas. Churlinov ja Obafemi ovat sivussa poissaolojen vuoksi, mutta menetykset ovat lähinnä marginaaliset.
Villalla potentiaalia jopa kärkikuusikkoon
Aston Villan ympärillä on ollut puhetta kauden alla ja sen alettua, eikä suotta. Joukkue on paperilla jälleen vahvistunut ja viime kauden seitsemäs sija on mahdollista saavuttaa myös tällä kaudella. Joukkue aloitti kauden karmealla 1-5-tappiolla Newcastlea vastaan, mutta kauden toisessa ottelussa Villa höykytti Evertonia kotonaan tyylipuhtaasti lukemin 4-0. Potentiaalia on, ja Unai Emeryn kädenjälki joukkueen tekemisessä näkyy, Emeryn korvattua Steven Gerrard viime kaudella Villa nousi putoamistaistelusta komeasta seitsemännelle sijalle.
Aston VIlla teki täsmähankintoja siirtoikkunassa, kun joukkue hankki keskikentälle Tielemansin sekä laitaan Moussa Diabyn. Joukkueen kärjessä pelaa loistava Ollie Watkins, ja myös Leon Bailey ja kapteeni McGinn ovat nousseet Emeryn alaisuudessa uudelle tasolle. Kauden avaus jätti kysymysmerkkejä ilmaan, mutta Burnleyn tasoisia joukkueita vastaan Villa on suosikki. Poissaolot tuovat hieman miinusta joukkueelle, kun sivussa ovat Buendia, Coutinho, Mings, Ramsey, Hause ja Dendoncker.
Villalla vahvempi kokonaisuus
Burnleyllä on haastava kausi luvassa, ja vaikka Kompanyn luoma pelitapa toimi sarjaporrasta alempana, ei siitä ole mitään takeita että sama toimii Valioliigassa. Aston Villan kauden ensimmäiset pelit ovat olleen täynnä tapahtumia ja maaleja, ja joukkueella on oiva sauma pelata jälleen hyvä kausi Emeryn alaisuudessa. Useampi pelaaja on noussut uudelle tasolle ja kärkipelaajat ovat olleet todella hyviä. Peli-ideaksi nousee vierasvoitto maltillisella panostuksella ja pienellä tasoituksella, Villalla on potentiaalia jota se pystyy hyödyntämään myös vieraskentällä.