15.12. Valioliiga: Brighton – Wolverhampton | Vähämaalista pukkaa

2021-12-15 21:30:00

Alle 2.5 maalia

Panos
3/5

Brighton ja Wolverhampton kohtaavat ennakkoon tasaisessa ottelussa keskiviikkona klo 21.30 alkaen.

Brighton tullut tutuksi tasapeliautomaattina

Brighton on saanut itselleen harvinaisen lepovuoron, kun joukkueen ottelu Tottenhamia peruttiin varotoimenpiteenä koronavirustartuntojen vuoksi. Brighton on ollut alkukauden tasaisimpia joukkueita, hyvässä ja pahassa. Kuuden viime ottelun saldo on 0-5-1 joka kertoo joukkueen nykykunnosta paljon. Joukkue puolustaa erittäin tiiviisti ja koko joukkueen voimin, mutta samaan aikaan hyökkäyspeli on tehotonta eikä Brightonilla ole oikeastaan yhtään varsinaista maalitykkiä riveissään.

Brighton on Valioliigassa sijalla 11 tasaisessa keskikastissa. Saldo näyttää lukemia 4-8-3, joukkue ei helpolla suostu häviämään. Maaleja joukkue on tehnyt alle maalin per peli-tahdilla, joka on vaikeuttanut joukkueen nousemista jopa kahdeksan parhaan joukkoon. Tiivis puolustus on tuonut joukkueella paljon pisteitä, ja nimekkäimmätkin joukkueet ovat pysähtyneet Brightonin puolustusmuuriin, viidessätoissa ottelussa maaleja omaan verkkoon on mennyt 16. Poissaoloja Brightonilla on ottelun alla paljon, sillä sivussa ovat Welbeck, Webster, Trossard, Lallana, Dunk ja Duffy. Poissaoloista isot miinukset isännille.

STS 100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348

Wolves tasaisessa myötätuulessa

Wolverhampton taipui niukasti 0-1-sarjakärki Manchester Citylle viikonloppuna. Kuuden viime ottelun saldo Wolvesilla on 1-2-3 ja sijoitus on yhdeksäs. City-ottelussa Raul Jimenez hömöili itselleen kaksi varoitusta ja ulosajon, jonka vuoksi hyökkääjä on sivussa Brightonia vastaan. Wolves on onnistunut maalinteossa 12 kertaa 16:sta otteluun, mutta samaan aikaan myös puolustuspää on pelannut hyvin, ja joukkue on päästänyt ainoastaan 14 maalia kauden aikana.

Kuten Brighton, myös Wolves on tuskaillut maalintekonsa kanssa. Jimenez ei ole alkukaudesta pystynyt parhaimpaansa ja näyttäisi että viime kauden vakava päävamma jätti jälkensä hyökkääjään. Tämän kauden hankinta Hwang on ollut hyvä, mutta hänenkin tahtinsa on hyytymään päin ja kasassa on neljä maalia kun otteluita on takana 13. Puolustus Wolvesilla toimii hyvin ja joukkueen puolustusta on vaikea murtaa. Jimenezin lisäksi sivussa ovat Jonny, Neto ja Mosquera.

Maalit kortilla

Brighton ja Wolves ovat lähtökohtaisesti pari jonka otteluissa ei maaleilla juhlita. Joukkueet ovat viime viikkoina pelanneet tahoillaan erittäin tasaisia ja vähämaalisia otteluita, eikä maaleilla ole juhlittu kummassakaan kenttäpäädyssä. Isot poissaolot kääntävät vaakaa Wolverhamptonin suuntaan, mutta ottelussa tuskin nähdään isoja maalimääriä, joten alle 2.5 osumaa on pelattavissa oleva vaihtoehto kohteeseen.

BETSAFE 25€ talletuksella 75€ pelirahaaLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | BML Group Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/108/2004
MR GREEN 100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimustaLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
BETINIA 100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | ROMIX LIMITED on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

100% talletusbonus 300€ asti vedonlyöntiin vain meiltä!

Bet2U tarjoaa meidän lukijoille yksinoikeudella 100% talletusbonuksen 300€ asti vedonlyöntiin!