Torstaina Valioliigassa pelataan kierroksen 20 rästiottelu Arsenalin ja Wolverhamptonin välillä. Tasaiseksi ennakoitu ottelu alkaa klo 21.45.
Arsenalin huolena hyökkäystehot
Arsenal on löytänyt taas virettään hieman heikomman jakosn jälkeen. Takana ovat voitot juuri Wolverhamptonia vastaan vieraissa 1-0 ja kotikentällä Brentfordia vastaan 2-1. Kuuden viime ottelun saldo 2-2-2 kertoo tasaisuudesta mutta ei loistosta. Kuuden joukkoon Valioliigassa on tunkua ja Arsenal taistelee myös samoista sijoituksista mm. Wolverhamptonin, Tottenhamin ja West Hamin kanssa. Puolustussuuntaan Arsenal on ollut todella vakuuttava kauden aikana, Aaron Ramsdale maalilla liimaa kiinni kaiken tarvittavan ja puolustuslinja pelaa todella upealla tasolla kauttaaltaan.
Arsenalin heikkous on joukkueen kevyt hyökkäyspää. Alexandre Lacazette on työteliäs ja ahkera pelaaja myös alaspäin, mutta tehot ovat laahanneet perässä. Aubameyang lähti Barcelonaan ja tämän myötä kärki on kapea. Katseet siirtyvät keskikentälle, jossa nuoret Saka ja Smith-Rowe ovat isossa roolissa loppukauden ajan. Puolustus toimii ja helppoja osumia Arsenal ei päästä, mutta hyökkäyspään ongelmat voivat tiputtaa joukkueen kuuden parhaan ulkopuolelle.
Wolves noussut kamppailuun europaikoista
Wolverhampton on noussut kuin varkain taistelemaan myös paikasta kuuden parhaan joukkoon. Alkukauden ongelmat ovat enää pelkkä muisto vain, ja joukkue on ollut etenkin puolustussuuntaan todella vakuuttava jo pidemmän aikaa. Ainoastaan Manchester City on päästänyt vähemmän maaleja kuin Wolves, joten se osa-alue on kyllä kunnossa. Joukkueella on kaikki edellytykset taistella jopa eurosijoista kauden loppuun saakka, mutta joukkuetta vaivaavat hyökkäyksen suhteen samat ongelmat kuin Arsenalia.
Raul Jimenez alkaa lämpiämään päävamman jälkeen ja viidellä maalilla hyökkääjä on joukkueensa paras maalintekijä. Syksyn hankinta Hwang on ollut myös loistava lisä hyökkäyspeliin, kasassa on neljä osumaa. Wolves on löytänyt ihanne kokoonpanonsa sekä muodon jossa pelata, ja tämä lupaa hyvää loppukautta ajatellen. Ait Nouri ja Boly jatkavat sivussa, muita poissaoloja joukkueella ei ole.
Maalit kortilla ottelussa
Arsenal ja Wolves kohtasivat vain pari viikkoa sitten, jolloin Arsenal oli vieraissa parempi 1-0-lukemin. Kotonaan Arsenal on myös suosikki, mutta molempien joukkueiden puolustuskyvykkyys on sitä luokkaa, että maalijuhlia Emirates Stadiumilla tuskin nähdään. Riskejä ei oteta ja Wolves olisi varmasti tyytyväinen vieraspisteeseen, joten kotijoukkue joutuu tekemään täyden päivätyön murtaakseen vierailijoiden puolustuksen useammin kuin kerran.