Valioliigassa Arsenal kohtaa Newcastlen lauantaina klo 14.30 alkaen.
Arsenal noussut jo kärkikuusikkoon
Arsenal on tehnyt vaivihkaa nousua Valioliigassa ja on sarjataulukossa sijalla viisi. Joukkueen peli on kehittynyt surkean kauden aloituksen jälkeen ja otteissa on ollut paljon hyvää viime viikkoina. Joukkue jäi tylyllä tapaa Liverpoolin jalkoihin edellisellä kierroksella 0-4-lukemin, joten aivan terävimpään kärkeen Arsenalilla ei ole asiaa. Kuuden viime ottelun saldo on 4-1-1 ja ennen Liverpool-tappiota Arsenal pelasi neljän ottelun voittoputkessa.
Aaron Ramsdale on ollut yksi alkukauden suuria onnistujia Arsenalin maalilla, ja napsinut lukuisia upeita torjuntoja pitkin syksyä. Arsenalin hyökkäyspään pelaaminen on myös kehittynyt ja vaarallisuutta löytyy aivan eri tavalla kuin alkukaudella. Joukkue pn pystynyt tekemään 13 maalia 12:ssa ottelussa, joten kehittymisen varaa on edelleen, Pierre-Emerick Aubameyang on kauden aikana epäonistunut jo kahdesti rangaistuslaukauksessa. Kolasinac ja Xhaka jatkavat sivussa, mutta muuten Arsenal saa jalkeille vahvan joukkueen.
Newcastle vajonnut sarjan hännille
Newcastlen alkukausi on ollut heikko. Joukkue on ajautunut Valioliigan viimeiselle sijalle ja on edelleen ilman voittoa saldolla 0-6-6. Saudi-omistukseen siirtynyt seura on isojen hankintojen edessä tammikuussa, mutta tällä hetkellä joukkueen peli ei vakuuta. Eddie Howe otti joukkueen komentoonsa, mutta oli ensimmäisen pelinsä sivussa korona-karanteenin vuoksi. Edellisessä ottelussa hyökkäystehoja löytyi mukavasti, mutta ottelu Brentfordia vastaan päättyi 3-3-tasapeliin.
Callum Wilson on tuttu pelaaja Eddie Howelle ja Wilson saanee jatkossa jälleen enemmän tejoha myös aikaiseksi tutun valmennuksen alla. Saint-Maximin on myös omilla suorituksillaan ollut isossa roolissa hyökkäyspäässä, mutta muuten Newcastlen miehistö on taitotasoltaan Valioliigan alempaa tasoa. Joukkueen pitäisi pystyä tilkitsemään puolustus nähtyä paremmin, se on päästänyt yhdessä Norwichin kanssa 27 maalia, joka on eniten Valioliigassa. Paul Dummet on ainoana sivussa, joten kokoonpanon puolesta ongelmia ei ole.
Arsenal vienyt keskinäiset ottelut
Arsenalin peli on kehittynyt mukavasti ja joukkue on selkeästi otteillaan osoittanut kuuluvansa Valioliigan kärkikahdeksikkoon. Newcastlella on ollut vaikeaa ja ongelmat jatkunevat edelleen, joskin Howen odotetaan saavan järkeä joukkueen pelaamiseen jollain aikavälillä. Arsenal on voittanut kuusi viimeisintä keskinäistä kamppailua ja tehnee sen edelleen, Newcastlen peli ei ole missään nimessä siinä kunnossa, että se pystyisi Arsenalia horjuttamaan vieraskentällä.