Borussia Dortmund ja Bayern Munchen kohtaavat toisensa tiistai-iltana Saksan Super Cupissa, kun joukkueet pelaavat kauden 2021/22 ensimmäisestä pokaalista.
Dortmund juhli Bundesliigassa – Bayernin sarjakausi alkoi nihkeästi
Bundesliiga käynnistyi illan vastustajilta erilaisissa merkeissä. Dortmund nuiji omassa sarja-avauksessaan Eintracht Frankfurtin selvin lukemin Erling Hålandin johdolla. Norjalaistähti oli mukana jokaisessa BVB:n viidessä maalissa, tehden itse kaksi ja alustaen niin Marco Reusin, Thorgan Hazardin kuin Gio Reynan osumat.
Huomionarvoista on toki se, että Dortmund kärsii edelleen pahasta loukkaantumissumasta. Tiistain ottelusta sivussa ovat varmuudella muun muassa Mats Hummels, Emre Can sekä Julian Brandt, eikä Frankfurtia vastaan maalinteossa onnistuneen Hazardinkaan pelaaminen Bayernia vastaan ole varmaa.
Bayernin osalta Bundesliiga käynnistyi hieman heikommin, kun se päätyi pistejakoon Borussia Mönchengladbachia vastaan 1-1 tuloksella. Ranskalaishyökkääjä Alassane Plea vei isännät johtoon ensimmäisen vartin aikana, mutta Robert Lewandowski onnistui tuomaan punanutut tasoihin ensimmäisen 45 minuuttisen aikana. Lisämaaleja ottelussa ei nähty, vaikka vauhtia ottelussa riitti.
Pettymykseen päättynyt sarja-avaus toi hieman lisäpainetta Bayernin päävalmentajaksi tälle kaudelle saapuneen Julian Nagelsmannin harteille, sillä joukkueen tulokset eivät vakuuttaneet harjoituskauden aikanakaan. Tylsähkön pre-seasonin aikana Bayern pelasi vain kolme harjoitusottelua, joista se hävisi jokaisen. Näiden kolmen ottelun aikana Bayern päästi peräti 10 maalia, joka varmasti hymyilyttää hurjasta tulivoimastaan tunnettua Dortmundia tiistain ottelua silmällä pitäen.
Borussia Dortmund – Bayern Munchen H2H-tilastot
- Bayern on voittanut viidestä viime kohtaamisesta jokaisen
- 14 viime ottelusta 11 ottelussa on tehty vähintään neljä maalia
- Kolmessa viime ottelussa on tehty yhteensä 16 maalia (Bayern 10, BVB 6)
Dortmund – Bayern Munchen – Ennakko
Näiden joukkueiden välisistä kohtaamisista ei viime vuosien aikana vauhtia ole puuttunut. Dortmund antoi myrskyvaroituksen tulivoimastaan viikonloppuna, mutta Bayernilla on varmasti halu näyttää joukkueen todellinen taso heikon Mönchengladbach-ottelun jälkeen.
Kummankaan joukkueen puolustus ei ole vakuuttanut – omissa on soinut aivan liikaa. Ottelun maaliodottama on todella korkealla, kun huomioidaan epävakaisen puolustuspelaamisen lisäksi molempien joukkueiden vahvat hyökkäysosastot.