Miesten olympiakiekon turnauksessa ollaan päästy puolivälierävaiheeseen. Suomi kohtaa Sveitsin keskiviikkona klo 10.40 alkaen.
Suomi osoitti luonnetta edellisessä ottelussa
Suomi järjesti todellisen trillerin alkusarjan viimeisessä ottelussa Ruotsia vastaan. Kaksi erää Suomi oli alakynnessä ja pelasi todella heikosti jääden jo 0-3-tappiolle. Turhat jäähyt, kuriton pelaaminen ja energian suuntaaminen väärään paikkaan leimasivat Leijonien peliä. Kolmannessa erässä Suomi kuitenkin ryhdistäytyi, nousi upealla taistelulla 3-3-tasapeliin ja jatkoajalla maukkaaseen voittoon. Voiton myötä Suomi voitti alkulohkonsa ja varmisti paikkansa suoraan puolivälierävaiheeseen.
Suomi on voittanut kaikki kolme otteluaa, Slovakia kaatui 6-2, Latvia 3-1 ja Ruotsi 4-3 jatkoajan jälkeen. Suomi on osoittanut sitkeyttä ja pystyvänsä taistelemaan menestyksestä turnauksessa, mutta kehityskohteitakin on. Pelin pitää olla edelleenkin nopeampaa, kiekon täytyy liittyä ja paineen alta olisi hyvä päästä laadukkailla syötöillä pois. Maalivahtipeli on hyvällä tasolla ja Jussi Olkinuora osoitti olevansa Leijonien ykkösvahti. Sakari Manninen ja Teemu Hartikainen ovat joukkueen tehomiehet ja selkeästi tuloksenteon suhteen isossa roolissa. Markus Granlundin pelaaminen on vielä epävarmaa, sillä Ruotsia vastaan saatu viiden minuutin jäähy ja ulosajo voi kostautua vielä pidemmänkin pelikiellon muodossa. Granlundin poissaollessa Iiro Pakarinen on noussut isoon rooliin.
Sveitsi järjesti yllätyksen
Sveitsi järjesteli yllätystä kaatamalla Tsehkin neljännesvälierässä lukemin 4-2. Voitto oli hyvää jatkumoa Sveitsin laadukkaalle jääkiekkotyölle, ja NHL-miesten poisjäänti on pienentänyt huomattavasti joukkueiden välistä tasoeroa. Sveitsin alkusarja oli vaikea, sillä joukkue taipui Venäjälle 0-1, Tshekille 0-1 ja Tanskalle 3-5. Nyt ison voiton myötä Sveitsi saa mahdollisuuden pelata mitalipeleissä, ja tämä on iso saavutus.
Sveitsin joukkueesta ei ole erottunut edukseen ketään yksittäistä isoa nimeä, vaan joukkue on tasainen nippu puurtajia, jotka pelaavat hyvin ja tiiviisti yhteen. Niukat tappiot Venäjälle ja Tshekille alkusarjassa ovat osoittaneet joukkueen pystyvän tiiviseen puolustuspeliin ja joukkueen viisikko on vaikea rikkoa. Sveitsi ei taidolla jyllää näissä kisoissa, mutta mikään heittopussi joukkue ei todellakaan ole, vaan tiivis, yhtenäinen nippu.
Suomi tyrkyllä neljän parhaan joukkoon
Suomi ja Sveitsi ovat tuttu pari jääkiekon arvokisoissa. Kuudesta viime kohtaamisesta Suomi on voittanut neljä ja Sveitsi kaksi, Sveitsi on vuodesta toiseen kärkyllä suurempaan menestykseen mutta jättipotti on atanut odotuttaa itseään. Suomi on osoittanut jo luonnetta näissä kisoissa ja viime ottelun ongelmat ovat hitsanneet joukkuetta yhteen. Eurooppalainen joukkue sopii paremmin Suomelle vasustajaksi kuin Pohjois-Amerikkainen, ja Sveitsiä vastaan Suomi on suosikki etenemään neljän parhaan joukkoon. Suomi puolustaa paremmin ja mikäli kiekko liikkuu nopeasti, voittoon tarvittavat osumat isketään myös taululle Leijonien toimesta varsinaisen peliajan puitteissa.