Vancouver Canucks ja Washington Capitals kohtaavat toisensa perjantain ja lauantain välisenä yönä NHL:ssä. Ottelu pelataan Vancouverissa Rogers Arenalla kello 05:00.
Canucks taistelee tiukasti pudotuspeleistä
Vancouver Canucks porskuttaa todella hyvässä vireessä, eikä pudotuspelipaikka ole enää kaukana tältä ryhmältä. Edellisen 10 ottelun aikana Canucks on hävinnyt ainoastaan kaksi kertaa. Tappiot tulivat New Jersey Devilsiä ja Anaheim Ducksia vastaan. Vancouverin peleistä yhdeksän edellistä on päättynyt yli 5,5 maaliin, joten maali-iloittelua on ollut havaittavissa. Nyt vastaan asettuu Washington Capitals, jolta löytyy rutkasti tuli- ja ratkaisuvoimaa. On turha odottaa ensi yön ottelun olevan puolustusvoittoinen, sillä sitä se ei tule olemaan näiden kahden joukkueen välillä.
Canucks on pelannut kuluvalla kaudella 58 ottelua, joista saldona on 29 voittoa ja 29 tappiota. Sarjapisteitä sillä on kasassa 64 kappaletta, jonka myötä se majailee omassa konferenssissaan sijalla 10. ja omassa divisioonassaan sijalla 5. Matkaa pudotuspeliviivan yläpuolelle on tällä hetkellä ainoastaan kolme pistettä, joten Vancouverilla on vielä pullat hyvin uunissa sen asian suhteen. Joukkueen maaliero on 58 pelatun pelin jälkeen 166:165. Canucksin voittojen takuumiehenä toimii J.T. Miller, joka on nakuttanut 56 peliin tehot 23+44=67.
Capitalsin tulivoima haastaa kenet tahansa
Washington Capitalsin laariin on satanut hyviä uutisia, kun kakkoskentän hyökkääjä Anthony Mantha on tervehtynyt pelaamaan – Mantha on pelannut loukkaantumisen jälkeen neljä ottelua tehoilla 1+1. Hyökkääjä viilettää yhdessä T.J. Oshien ja Nicklas Bäckströmin kanssa. Tällä hetkellä Capitals omistaa kaksi todella tulivoimaista ja ratkaisukykyistä kenttää. Conor Shearyn sekä Lars Ellerin johtama kolmoskenttä kykenee myös tuloksentekoon, joten hyökkäyspelaamisen puolesta vierailijoilla on asiat todella hyvässä kunnossa. Caps on tehnyt keskimäärin ottelua kohden 3,24 maalia vastustajan nuottaan.
Capitals on pelannut kuluvalla kaudella 59 ottelua, joista saldona on 31 voittoa ja 28 tappiota. Sarjapisteitä sillä on kasassa 72 kappaletta, jonka myötä se majailee omassa konferenssissaan sijalla 8. ja omassa divisioonassaan sijalla 4. Capsin maaliero on 59 pelatun pelin jälkeen 191:164. Vaikka tilastollisesti vierasjoukkueen puolustuspelaaminen on näyttänyt hyvältä, niin paikoitellen siinä on suuria ongelmia. Capitalsin edellisestä viidestä kamppailusta neljä on päättynyt yli 5,5 maaliin. Capitalsin pelaajamateriaali on laadukas, ja se kykenee haastamaan kenet tahansa.
Maalintekokilpailu
Tästä ottelusta on turha odottaa puolustusvoittoista peliä, sillä kumpikin joukkueista on hyökkäysvoittoinen. Tämä tarkoittanee sitä, että maalipaikkoja on rutkasti luvassa molemissa päissä. Molemmilta löytyy useampi kuin yksi tuloskentällinen, joten ratkaisuvoimaa kentällä piisaa vaikka muille jakaa. Canucks ja Capitals ovat molemmat pelanneet lähiaikoina runsasmaalisia pelejä, eikä kaava tule siitä miksikään muuttumaan kauden edetessä. Molemmat pelaavat hyvää kiekollista ja hyökkäysvoittoista peliä. Capitals on joukkueena todella hyvä kääntämään nopeita vastahyökkäyksiä ja rankaisemaan niistä. Tulivoimaa on rutkasti enemmän suhteessa puolustuskykyyn tässä ottelussa, joten yli 5,5 maalia kelpaa hyvin 1,73 kertoimella liuskalle.