New Jersey Devils ja New York Islanders kohtaavat torstain ja perjantain välisenä yönä NHL:ssä. Ottelu pelataan Prudential Centerissä kello 02:00.
Devilsin sentteriosasto suuri kysymysmerkki
Kotijoukkue New Jersey Devilsin recordi NHL:ssä on tällä hetkellä 6-3-2, maalieron ollessa 11 pelatun pelin jälkeen 32:32. Devilsin kautta on varjostanut hieman loukkaantumiset, jonka takia kausi on ollut suhteellisen hankala. Miles Wood ja Jack Hughes ovat varmuudella poissa vielä ensi yön pelistä, mutta Dougie Hamilton on palaamassa näillä näkymin pelaavaan kokoonpanoon. Puolustusosasto joukkueella on todella hyvä, mutta ongelmat piilevätkin joukkueen hyökkäyspelaamisessa.
Sentteriosasto on todella nuori ja kapea, eikä se ole missään nimessä hyvä asia. Nico Hischier, Dawson Mercer, Jesper Boqvist ja Michael McLeod muodostavat joukkueen keskikaistan. Tällä sentterikalustolla ei yksinkertaisesti pitkälle pötkitä. Ainoastaan sentteriosastoon tämän joukkueen ongelmat eivät jää, sillä ylipäätään Devilsin hyökkäyskalusto on heikko. Joukkue on nakuttanut keskimäärin ottelua kohden 2,91 maalia vastustajan nuottaan, saman verran on myös omissa kolissut.
Islandersin puolustuspeli myrkkyä
New York Islanders on aloittanut oman NHL-kautensa recordilla 5-3-2, maalieron ollessa 10 pelatun pelin jälkeen 27:24. Islandersilla on alkukaudesta ollut todella hankala otteluohjelma, sillä se on joutunut pelaamaan kaikki ottelunsa vieraskaukalossa – 10 päivän päästä Islanders pääsee ensimmäistä kertaa pelaamaan kotonaan uudessa hallissa. Olosuhteisiin nähden joukkueen kausi on mennyt suhteellisen hyvin, mutta vielä on tuloksellisessa pelaamisessa parantamisen varaa.
Barry Trotzin pelitapa on tuttu ja turvallinen – otteluita lähdetään voittamaan puolustuspelaamisen kautta. Islanders on päästänyt keskimäärin 2,40 maalia omiin, joka on NHL:n mittakaavalla todella hyvä suoritus. Islandersin puolustuspelaaminen on yksi NHL:n parhaimmista, jonka takia se todella vaarallinen vastustaja onkin. Puolustuspelaamisen lisäksi joukkue operoi todella laajalla pelaajamateriaalilla, joten pelaaminen ei roiku ainoastaan yhden tuloskentällisen varassa.
Islanders hankala vastustaja Devilsille
Viime kaudella nämä joukkueet kohtasivat kahdeksan kertaa keskenään, näistä Islanders onnistui voittamaan peräti kuusi ottelua. Islandersin puolustuspelaaminen on myrkkyä Devilsin kaltaiselle joukkueelle, jonka tulivoima ja hyökkäyskalusto on mitätön. Islanders pääsee lähtemään otteluun parhaimalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä poissaoloja ei ole ainuttakaan. Pelaajamateriaaleiltaan Islanders on huomattavasti laajempi ja parempi paperilla.
New Jersey Devilsin erikoistilannepelaaminen on ollut äärimmäisen heikkoa alkukaudesta. On todella vaikea kuvitella, että Devils tulisi horjuttamaan Islandersin puolustuspelaamista millään tapaa. Islandersilla puolestaan on ollut ongelmia ylivoimalla, mutta alivoima on toiminut erittäin hyvin. Liuskalle lähdetään pelaamaan vierasjoukkue Islandersin voitto varsinaisella peliajalla.