Chicago Blackhawks ja Washington Capitals kohtaavat toisensa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä NHL:ssä. Ottelu pelataan Chicagossa United Centerissä, jossa kiekko putoaa keskiympyrään kello 04:00.
Hawks jämähtänyt hännille
Kotijoukkue Chicago Blackhawks on jämähtänyt sarjan häntäpäähän, mikä ei tule kyllä suurena yllätyksenä. Hawks operoi yhdellä huonoimmista materiaaleista koko NHL:ssä, joka näkyy joukkueen suorittamisessa ja voittosarakkeissa. Hawks on pelannut kuluvalla kaudella 26 ottelua, joista saldona on ainoastaan seitsemän voittoa ja 19 tappiota maalierolla 62:92. Hawks majailee omassa konferenssissaan toiseksi viimeisenä ja omassa divisioonassaan viimeisenä. Se on nakuttanut keskimäärin ottelua kohden 2,38 maalia vastustajan nuottaan, kun taas vuorostaan omissa on soinut 3,54 maalin verran.
Hawksin pelaaminen on karmeaa katsottavaa, eikä se käytännössä kykene haastamaan yhtä ainuttakaan kärkipään joukkuetta. Yllätyksiä tietenkin joskus tapahtuu, mutta kaikesta huolimatta Hawks lähtee periaatteessa jokaiseen otteluun altavastaajan roolissa. Marraskuun aikana Hawks onnistui voittamaan ainoastaan kaksi ottelua, joista toisenkin vasta jatkoajalla. Ainut varsinaisen peliajan voitto tuli Anaheim Ducksista, joka on myös aivan täyttä pumpulia kuluvalla kaudella. Nyt vastaan asettuu Capitals, joka porskuttaa voittoputkessa.
Capitals huomattavasti laadukkaampi joukkue
Washington Capitals ei ole kuluvalla kaudella vielä kunnolla säväyttänyt, mutta kaikesta huolimatta se on Hawksia paljon laadukkaampi joukkue. Capitals on pelannut kuluvalla kaudella 30 ottelua, joista saldona on 14 voittoa ja 16 tappiota maalierolla 87:87. Caps majailee omassa konferenssissaan kymmenentenä ja omassa divisioonassaan se on kuudentena. Capitals-leiri on nakuttanut keskimäärin ottelua kohden 2,90 maalia vastustajan nuottaan, ja saman verran on soinut omissakin. Capitalsin parhaimpana pistemiehenä nikkaroi Alexander Ovechkin tehoilla 17+13=30.
Capitals porskuttaa tällä hetkellä neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa. Voitot tulivat Edmonton Oilersia, Philadelphia Flyersia, Seattle Krakenia ja Winnipeg Jetsiä vastaan – näissä otteluissa Capitals on päästänyt ainoastaan kuusi maalia oman selkänsä taakse. Nyt vastaan asettuu yksi NHL:n heikoimmista joukkueista, joka ei tule tuottamaan Capitals-leirille vaikeuksia. Yksinkertaisesti Hawks on aivan liian surkea joukkue haastaakseen nykyisessä kunnossa olevaa Capitalsia.
Vierailijat vahvoilla
Kotijoukkue Chicago Blackhawks lähtee otteluun selkeänä altavastaajana, mikä ei tule yllätyksenä. Hawks-leiri on materiaaliltaan todella heikko, eikä laajuutta löydy oikeastaan ollenkaan. Capitals porskuttaa mukavasti voittoputkessa, ja pelaaminen on ollut vahvaa. Hawks on jokaisella osa-alueella jäljessä vierailijoita, eikä se kykene antamaan kunnon vastusta. Tasaviisikoin pelatessa Hawks on todella surkea luomaan maalipaikkoja. Liuskalle valitaan vierasjoukkue Washington Capitalsin voitto varsinaisella peliajalla kertoimella 1,79. Yksinkertaisesti joukkueiden erot ovat aivan liian suuret.