Calgary Flames ja Toronto Maple Leafs kohtaavat toisensa torstain ja perjantain välisenä yönä NHL-kaukalossa. Ottelu pelataan Calgaryssä Scotiabank Saddledomessa kello 04:00.
Flames isossa testissä
Calgary Flames pääsee testaamaan nykykuntoaan, kun vastaan asettuu yksi NHL:n vaarallisimmista joukkueista eli Toronto Maple Leafs. Edellisenä yönä kotijoukkue Calgary Flames voitti Vegas Golden Knightsin 6-0-lukemilla, joten he eivät pääse ensi yön otteluun lähtemään tuoreilla jaloilla. Maalivahti Jacob Markström pelasi huippuottelun torjuen kaikki 28 kohti ammuttua kiekkoa – ensi yönä Flames-maalilla seisoo mitä todennäköisemmin Dan Vladar, jonka torjuntaprosentti on kuluvalla kaudella 10 pelin jälkeen 91,1%.
Kymmenen edellisen ottelun aikana Flames on onnistunut voittamaan peräti seitsemän kamppailua – joukkue pääsee hyvään testiin oman pelinsä kanssa, kun vastaan asettuu voitosta voittoon liitävä Toronto Maple Leafs. Flames on pelannut kuluvalla kaudella 43 ottelua, joista saldona on 24 voittoa ja 19 tappiota. Sarjapisteitä joukkueella on kasassa 54 kappaletta, jonka myötä se majailee omassa konferenssissaan sijalla 8. ja omassa divisioonassaan sijalla 4. Flamesin maaliero on 43 pelatun pelin jälkeen 140:104 – puolustus- ja maalivahtipeli on ollut Flamesin vahvuus kuluvalla kaudella.
100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys, min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>
100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>
25€ ilmaisveto ilman kierrätystä TAI 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrostaLue ArvosteluPELAA>>
100% talletusbonus 150€ asti helpolla kierrätykselläLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Claymore Malta on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/748/2019
100% talletusbonus 100€ asti vain 5x kierrätyksellä! (min. kerroin 1,50)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betstro on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/233/2013
5x 20€ kierrätysvapaa ilmaisveto!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | XLBet on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/203/2011
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Slotimo on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ2010-010
Kierrätysvapaat bonukset ja supernopeat kotiutuksetKierrätysvapaat bonukset ja supernopeat kotiutuksetLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bankonbet on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ
100% talletusbonus 300€ asti yksinoikeudella VAIN meiltä!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bet2U on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ2015-037
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>Vain uudet pelaajat. Kierrätysvaatimus 4x. Minimikerroin 1,80. Minimitalletus 20€. Kierrätysaika 30 päivää.
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | JNS Gaming Limited on Isle of Man Gambling Supervision Commission lisensoima: 12/6/2021 joka on voimassa 12/5/2026 asti.
150% talletusbonus 150€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Pelikanking B.V. on Curacao eGaming lisensoima: No.8048/JAZ2021-115
100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348
100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ
100% talletusbonus 50€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Winners Malta Operations Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/618/2018
50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | LeoVegas Gaming plc on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/237/2013
100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | ROMIX LIMITED on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018
100% talletusbonus 50€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Ocean Star Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/331/2016
200€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bayton Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/145/2007
100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Araxio Development N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ2016-064
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | OB Holding 1 OÜ on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKL000339, HKL000340, HKT000050, HKT000049
100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Araxio Development N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ2016-064
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Casumo Services Limited on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/217/2012
5x 10€ ilmaisvetoa ilman kierrätystä TAI 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
100% talletusbonus 500€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Simple Casino on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/253/2013
100% talletusbonus 500€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Pixel Digital Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/552/2018
100% talletusbonus 25€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Corona Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/108/2004
100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ
Kierrätysvapaita IlmaiskierroksiaLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | ROMIX LIMITED on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Esports Entertainment (Malta) Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/522/2018
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Esports Entertainment (Malta) Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/522/2018
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
100% talletusbonus 100€ asti (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Virtual Digital Services Limited on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/543/2018
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
100€ ilmaisveto (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01
Maailman PARHAAT KERTOIMET ja korkeimmat panosrajatLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Pinnacle on MGA:n lisensoima: MGA/CL2/1069/2015
100€ ilmaisveto (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | LeoVegas Gaming plc on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/237/2013
100€ talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Trannel International Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/106/2000
100% / 150€ TAI 200% / 50€Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Greenvest Betting Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/418/2017
Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
25€ riskitön bonusLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Glitnor Services Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/628/2018
25€ riskitön bonusLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Glitnor Services Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/628/2018
Toronto vaarallinen ryhmä
Toronto Maple Leafs pääsee lähtemään ensi yön otteluun tuoreilla jaloilla, kun taas vuorostaan Flames ei – tästä pientä etua vierasjoukkueen laariin. Auston Matthews loukkasi itsensä edellisessä ottelussa saatuaan polvesta päähän, jonka takia hän joutui leikin jättämään kesken. Kuitenkin seuraavilla aamujäillä herra oli jo täysin kunnossa ja pelaamassa täysillä, joten Flames-ottelusta hän ei ole poissa pelaavasta kokoonpanosta. Auston Matthews on iskenyt 40 otteluun tehot 31+22=53, ja on näin ollen koko joukkueen tehokkain pelaaja.
Toronto on pelannut kuluvalla kaudella 43 ottelua, joista saldona on 30 voittoa ja ainoastaan 13 tappiota, joten meno on ollut hurjaa alkukauden heikkouksien jälkeen. Sarjapisteitä sillä on kasassa 63 kappaletta, jonka myötä se majailee omassa konferenssissaan sijalla 6. ja omassa divisioonassaan sijalla 3. – sijoitus omassa konferenssissa tulee nousemaan, kun Toronto saa pelimäärissä kiinni ylempänä olevat joukkueet. Toronto on yksi NHL.n vaarallisimmista joukkueista hyökkäyspäässä hurjan tulivoimansa takia. Toronto on tehny keskimäärin ottelua kohden 3,60 maalia vastustajan nuottaan, kun taas vuorostaan omissa on soinut ottelua kohden 2,65 maalin verran – myös puolustus- ja maalivahtipeli on Torontolla ollut timanttia, mitä se ei aikaisempina vuosina ole ollut.
Toronto nappaa voiton
Vierasjoukkue Toronto Maple Leafs on näistä kahdesta joukkueesta laadukkaampi ja laajempi pelaajamateriaaliltaan. Toronto saa pientä etua, kun se pääsee lähtemään otteluun tuoreilla jaloilla, mutta suuresta edusta ei ole kyse. Auston Matthews, Mitchell Marner, William Nylander ja John Tavares luovat ottelussa kuin ottelussa järisyttävän määrän vaarallisia tekopaikkoja, eikä Flames-puolustus tule näitä herroja pitämään pimennossa vaikka kuinka haluaisi. Toronto porskuttaa tällä hetkellä kuuden ottelun mittaisessa voittoputkessa. Flames on todella laadukas joukkue ja pelaa tällä hetkellä hyvää kiekkoa, mutta Toronto on kaikessa askeleen edellä. Liuskalle valitaan Toronto Maple Leafsin voitto varsinaisella peliajalla.
Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348
100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ
Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!