Buffalo Sabres ja New York Rangers kohtaavat toisensa perjantain ja lauantain välisenä yönä NHL:ssä. Ottelu pelataan Buffalossa KeyBank Centerissä kello 02:00. Buffalo Sabres ja New York Rangers ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kertaalleen, jolloin Rangers oli lukemin 5-4 vahvempi.
Kotijoukkue ui syvissä vesissä
Buffalo Sabres on pelannut kuluvalla kaudella 25 ottelua, joista saldona on kahdeksan voittoa ja 17 tappiota. Sarjapisteitä Buffalo Sabresilla on kasassa ainoastaan 19 kappaletta, jonka myötä se majailee omassa konferenssissaan sijalla 13. ja omassa divisioonassaan sijalla 6. Sabresin maaliero on 25 pelatun pelin jälkeen 69:92, joten kausi on mennyt aivan täysin penkin alle. Toki odotuksetkaan tältä ryhmältä eivät ole suuret, joten mitään yllättävää heidän pelaamisessaan ei ole.
Pelaajamateriaaliltaan joukkue on todella kapea, eikä tulivoimaa juurikaan löydy. Puolustus- ja maalivahtipeli tökkii myös todella pahasti, joten joukkueen paketti on kokonaisvaltaisesti aivan sekaisin. Rasmus Dahlinin otteet puolustuksessa näyttävät siltä, että nuorukaista ei kiinnostaisi alkuunkaan olla kentällä. Työmoraaliltaan joukkue on aivan hukassa, joten voittojakaan on aivan turha odottaa huonolla moraalilla peliä kohtaan. Sabres on tehnyt keskimäärin ottelua kohden 2,76 maalia vastustajan nuottaan, kun taas vuorostaan omissa on kolissut keskimäärin ottelua kohden peräti 3,68 maalin verran.
Rangers vakuuttava
Vierasjoukkue New York Rangers on pelannut kuluvalla kaudella 25 ottelua, joista saldona on 17 voittoa ja kahdeksan tappiota. Sarjapisteitä Rangersilla on kasassa 37 kappaletta, jonka myötä se majailee omassa konferenssissaan sijalla 4. ja omassa divisioonassaan sijalla 2. Rangersin maaliero on 25 pelatun pelin jälkeen 76:66. Rangersin kausi on tähän mennessä ollut todella vakuuttava. Ainoastaan hyökkäyspelaamisessa on ollut paikoiteillen vaikeuksia, mutta muuten suurempia ongelmia ei tällä ryhmällä ole ollut.
Pelaajamateriaaliltaan Rangers on todella tasapainoinen ja laajuutta löytyy jokaiselta osastolta. Igor Shestyorkinin poissaolo on ikävää Rangersin kannalta, mutta Aleksandar Georgiyev kykenee hetkellisesti paikkaamaan ykköstorjujan poissaoloa. Rangersin puolustuspelaaminen on sen verran hyvällä tasolla, että omissa ei kolise useasti varsinkaan Buffalon kaltaisen joukkueen toimesta. Rangers on tehnyt keskimäärin ottelua kohden 3,04 maalia vastustajan nuottaan, kun taas vuorostaan omissa on soinut ainoastaan 2,64 maalin verran ottelua kohden. Rangers hävisi edellisen ottelunsa Colorado Avalanchea vastaan, mutta ennen tätä se porskutti peräti seitsemän ottelun mittaisessa voittoputkessa.
Vierasjoukkue vahvemmilla
Kotijoukkue Buffalo Sabres on onnistunut voittamaan edellisen 10 ottelun aikana ainoastaan kerran ja sekin voitto tuli Montreal Canadiensia vastaan, joka on aivan täydellisessä kriisissä. Joukkueiden pelaajamateriaaleissa on eroa kuin yöllä ja päivällä. Kotijoukkue Sabres on jokaisella osa-alueella heikompi joukkue, joten lähtökohdat eivät ole suotuisat. 5 vs. 5 -pelaamisen aikana vierasjoukkue Rangers on huomattavasti parempi molemmissa suunnissa. Erikoistilannepelaamisen osalta Rangers on ollut myös selkeästi parempi tilastoiden valossa. Sabresin työmoraali kentällä on olematon, kun taas vuorostaan Rangers painaa hommia jokaisessa vaihdossa täyttä häkää. Sabres on päästänyt edellisten neljän ottelun aikana peräti 22 maalia omiin – tämä kertoo paljon joukkueen tämän hetkisestä puolustuspelaamisesta. Liuskalle lähdetään pelaamaan vierasjoukkue New York Rangersin voittoa varsinaisella peliajalla.