Cleveland Cavaliers matkaa vieraskiertueensa toisessa ottelussa Los Angeles Clippersin vieraaksi Staples Centeriin. Ottelu alkaa Suomen aikaa torstain vastaisena yönä noin kello 05:30.
Cavs hienoon voittoon Nuggetsista
Cleveland on näyttänyt alkukauden otteluissaan selvästi odotuksia paremmalta joukkueelta. Viimeisimmässä ottelussaan maanantain vastaisena yönä Cavs nappasi melkoisen yllätysvoiton Nuggetsista ottelussa, johon Lauri Markkasen edustama Cavs lähti kertoimien valossa valtavana altavastaajana. Cavsin puolustus toimi läpi ottelun, ja se pitkin Nuggetsin alle 24 pisteessä jokaisessa neljänneksessä. Hyvä puolustuspelaaminen olikin siis voiton takeena, mutta käytännössä Cavsin voitto varmistui ottelun kolmannen neljänneksen loppuhetkillä, kun joukkue otti 19-3 runin sen jälkeen, kun Nuggets oli noussut tasoihin 70-70 tilanteeseen.
Cavsin paras pistemies ottelussa oli penkiltä aloittanut Kevin Love 22 pisteellään, mutta ottelun paras pelaaja oli ehdottomasti Jarrett Allen, joka nakutti ottelussa 21 pistettä, napaten myös 16 levypalloa. Hyökkäyspäässä Cavsilta ei kuitenkaan mitään ilotulitusta nähty, sillä joukkueen heittoprosentti oli vain 46.7%. Puolustuksen toimiessa tämä kuitenkin riitti, sillä Nuggets heitti palloa sukkaan vaivaisella 40.7 prosentilla, ja kaaren takaa Nuggets onnistui vain yhdeksän kertaa 38 yrityksestään.
How 'bout that defense? 👀#LetEmKnow pic.twitter.com/xHv9c7P0k2
— Cleveland Cavaliers (@cavs) October 26, 2021
Cavs on tilastojen valossa liigan keskiarvoa kentän molemmissa päissä. Hyökkäyspäässä Cavs on tehnyt keskiarvolta 108.3 pistettä ottelua kohden, heittäen kakkoset sisään 56.6%:n ja kolmoset 30.3%:n keskiarvolla. Pisteitä Cavsia vastaan vastustajajoukkueet ovat tehneet keskimäärin 109.3 ja kakkoset ovat uponneet 53.6%:n keskiarvolla. Kolmoset Cavsia vastaan ovat osuneet 34.3 prosenttisesti.
Parhaana pistemiehenä Cavsilla on alkukauden otteluissa toiminut Collin Sexton, joka on tehnyt keskimäärin 19.0 pistettä ottelua kohden. Viime erinomaisesti pelannut Allen on keskiarvoiltaan hyvin lähellä tupla-tuplaa, sillä pisteitä Allen on tehnyt keskimäärin 17.0 per ottelu ja levypalloja miehen käsiin on tarttunut keskiarvolta 9.5 ottelua kohden. Kesän draftissa kolmantena varattu Evan Mobley on tehnyt keskimäärin 14.3 pistettä, napannut 8.3 levypalloa ja heittänyt palloa sukkaan 55%:n keskiarvolla.
Clippersille vaikea alku kauteen
Kaksi ensimmäistä otteluaan hävinnyt Clippers sai voittotilinsä vihdoin auki tiistain vastaisena yönä, kun se kaatoi Portland Trail Blazersin tylyin 116-86 lukemin. Clippers oli sähäkällä pelipäällä heti ensihetkistä alkaen, sillä Los Angelesilaiset voittivat ensimmäisen neljänneksen peräti 31-17, eikä meno juuri tästä hidastunut, sillä esimerkiksi kolmannella neljänneksellä Clippers takoi 35 pistettä, jättäen PTB:n 19 pisteeseen.
Luke Kennard oli Clippersin tehokkain pistemies 23 pisteellä ja kuudella kolmosellaan. Toiseksi eniten pisteitä teki Paul George, joka heitti yhteensä 16 pistettä. George nappasi ottelussa myös kahdeksan pallonriistoa, joka on yhteen otteluun melkoinen lukema. Ottelu olikin Clippersilta todella väkevä esitys puolustuksellisesti, vaikka kahdessa ensimmäisessä ottelussaan Clippers-puolustus oli todella heikko. Portland onnistui heittämään pelitilanneheitot sisään vain 38.7 prosenttisesti ja pallonmenetyksiä PTB:lle kertyi käsittämättömät 30 kappaletta.
A complete team performance.
— LA Clippers (@LAClippers) October 26, 2021
📼 @honey highlights from win No. 1. pic.twitter.com/BXWvQbxYQL
Hyökkäyksellisesti Clippers on aloittanut kauden hyvin, sillä joukkue on tehnyt keskimäärin 114.3 pistettä. Kakkoset ovat uponneet 53.0%:n keskiarvolla ja kolmoset ovat tippuneet sukkaan 33.6 prosenttisesti. Vastustajat ovat heittäneet Clipsuja vastaan keskimäärin 107.0 pistettä (kakkoset 51.5%, kolmoset 36.5%)
Puolustuspäässä joukkueella on siis ollut hieman hakemista, ja tämä selittyy osin myös lukuisilla poissaoloilla, joiden kanssa Clipperes on joutunut tulemaan toimeen. Ykköstähti Kawhi Leonard on vielä pitkään poissa ACL-vammansa vuoksi, ja Serge Ibaka on ollut jokaisesta alkukauden ottelusta sivussa selkävamman vuoksi.
Marcus Morris Sr. pelasi kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta hänen odotetaan olevan sivussa PTB-ottelun tapaan myös tulevan yön kamppailusta. Myös tulokaspelaajat Keon Johnson ja Jason Preston ovat suurella todennäkösyydellä pois pelaavasta kokoonpanosta.
Venyykö Cavs jälleen yllätykseen?
Cavs on napannut alkukauden aikana kaksi hienoa voittoa kahdesta potentiaalisesta playoff-joukkueesta, ja clevelandilaisilta löytyvät kaikki edellytykset pelin pitämiseen tasaisena myös ailahtelevasti esiintyneen Clippersin vieraana. Cavsin nuoret pelaajat ovat nostaneet tasoaan ja joukkue on selvästi kilpailukykyisempi kuin esimerkiksi viime kaudella, vaikka liikaa johtopäätöksiä alkukauden otteista ei tietenkään ole syytä vetää.
Clippersin puolustuspelaaminen on kuitenkin ollut sen verran heikkoa, että helppoa iltaa Tyronn Luen miehistölle on vaikea povata. Vastustajat ovat upottaneet Clippersiä vastaan heittoyritykset sisään 52.7%:n keskiarvolla, ja kun tähän yhdistää huonon puolustuspään rebound-keskiarvon, voivat isännät olla ongelmissa Cavsin isojen pelaajien kanssa.
Palloa Clippers on toki heittänyt sisään hyvällä prosentilla, joka on osaltaan korvannut heikkoa puolustuspelaamista, mutta Morris Sr.:n ja Ibakan ollessa poissa tilan tekeminen hyökkäyspäässä tulee olemaan vähintäänkin haasteellista Cavsia vastaan.
Matchup on siis suotuisa Clevelandin Allen-Mobley -kaksikolle, jotka molemmat pystyvät tekemään pisteitä ja käyttämään kokoaan hyväkseen pienikokoista Clippers-rosteria vastaan. Materiaaliltaan Clippers on toki Georgen johdolla Cavsia laadukkaampi joukkue, joten Cavsin toinen yllätyvoitto putkeen voi olla liikaa vaadittu.
Tiukan matsin Cavs pystyy kuitenkin ehdottomasti ottelusta luomaan, jonka myötä pelilapulle valitaan Cavsia +8 tasoituksella, jolle tarjotaan oikein hyvää kerrointa.