Viro haastaa kotikentällään kovan Belgian torstaina. Ottelu alkaa klo 21.45.
Viron heikko materiaali
Viro ei pelannut kesän EM.kisoisssa, eikä joukkueen MM-karsintaurakka ole alkanut kovinkaan mallikkaasti. Viro hävisi Tsekille 2-6 ja Valko-Venäjälle 2-4. Otteluissa oli paljon hyvää, mutta lopulta karu totuus Viron maajoukkueen tasosta on käynyt ilmi. Joukkue ei ole riittävän laadukas taistelemaan MM-kisapaikasta, vaan E-lohkossa paikka on todennäköisesti lohkon viimeinen.
Henri Anier on kolmella maalillaan olut MM-karsintojen tejokkain virolainen, mutta muuten joukkueen materiaali on heikohko. Kesän harjoitusottelut Virolta sujuivat hyvin, kun joukkue kaatoi Latvian, Liettuan ja Suomen. Belgian tasoista joukkuetta vastaan tasoero on auttamatta liian suuri kotiedusta huolimatta. Kymmenen päästettyä maalia kahteen otteluun on aivan liian paljon.
Belgia jatkaa korkealla tasolla
Belgia pelasi EM-turnauksessa ja eteni aina puolivälieriin asti. EM-kultaa voittanut Italia pudotti Belgian neljän parhaan joukosta, mutta Belgia ehti kaatamaan turnauksessa Venäjän, Tanskan, Suomen ja Portugalin. Belgia on jo vuosikausia kuulunut Euroopan terävimpään kärkeen ja joukkue on ollut pidemmän aikaa FIFA-rankingin kärjessä.
Belgia pelaa Roberto Martinezin johtamana takuuvarmaa peliään, jossa puolustus hoitaa oman roolinsa ja hyökkäys saa tehdä vapaammassa roolissa tuhojaan. Belgia on tottunut iskemään maaleja etenkin arvokisakarsinnoissa. Kuluvat MM-karsinnat Belgia on aloittanut saldolla 2-1-0, maalieron ollessa 12-2. Kevään karsintamatseissa Belgia kaatoi Walesin ja Valko-Venäjän, mutta jäi Tsekin kanssa tasapeliin. Joukkueella on kuitenkin hallussaan lohkon kärkipaikka ennen Tsekkiä, ja Belgia on vahvasti tyrkyllä MM-kisoihin.
Belgia kaataa Viron vieraissakin
Viro ja Belgia ovat kohdanneet kohtalaisen ahkerasti 2000-luvulla. Kuudesta keskinäisestä kohtaamisesta Belgia on voittanut viisi, Viro yhden. Belgia on tottunut murtamaan Viron puolustuksen kerta toisensa jälkeen, eikä poikkeusta nähdä tälläkään kertaa. Vierasvoitto toteutuu yhdeksän kertaa kymmenestä ja useimmiten useamman maalin voimin. Viro ei pysty estämään Belgian voittoa, vaikka vierasjoukkueen kokoonpanoa kannattaa tarkkailla ottelun alla. Belgialla löytyy Viroa enemmän variaatioita aina vaihtopenkistä lähtien.