1.9 MM-karsinta: Tanska – Skotlanti | Tanska jatkaa dominointia

2021-09-01 21:45:00

Tanska & ottelussa yli 1.5 maalia

Panos
2.5/5

EM-kisoissa hurmannut Tanska kohtaa Skotlannin MM-karsinnoissa keskiviikkona klo 21.45 alkaen.

Tanska karsintalohkon kärjessä

Tanska pelasi kesällä todella mallikkaat EM-kisat. Joukkue koki suuren tragedian avausottelussa Suomea vastaan, joka keskeytettiin pitkäksi aikaa tähtipelaaja Christian Eriksenin sydänpysähdyksen vuoksi. Eriksen saatiin elvytettyä ja Tanska selvitti tiensä aina välieriin saakka, jossa se hävisi Englannille rangaistuslaukauskisassa. Tanska pelasi turnauksessa erittäin dynaamista, vauhdikasta ja eteenpäin virtaavaa peliä, jota myös katsojien oli ilo seurata.

Tanskan MM-karsinnat ovat alkaneet myös mallikkaasti. Joukkue on voittanut kaikki kolme pelaamaansa ottelua maalierolla 14-0 ja johtaa F-lohkoa neljän pisteen erolla Skotlantiin. Kevään karsintapeleissä kaatuivat Israel, Moldova ja Itävalta. Tanskalla on huippuvahti Kasper Schmeichel ja erittäin hyvä keskikenttä ja puolustus, ja joukkue kuuluu Euroopan kärkeen. EM-kisoissa joukkue kaatoi Venäjän, Tsekin ja Walesin, voitot perustuivat rohkeaan peliin ja yksilöihin jotka toteuttivat pelisuunnitelmaa.

WILLIAM HILL 100€ ilmaisveto (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Skotlanti altavastaajana

Skotlanti pelasi myös kesän EM-kisoissa, mutta joukkueen kohtaloksi oli jäädä lohkonsa viimeiseksi. Joukkue hävisi Tsekille ja Kroatialle, mutta pelasi Englannin kanssa maalittoman tasapelin. Skotlanti on taisteleva joukkue joka ei helpolla anna periksi, mutta materiaalissa se antaa tasoitusta usealla maajoukkueelle ja etenkin maalinteossa on välillä suuria ongelmia.

MM-karsinnat ovat alkaneet mallikkaasti, sillä Skotlanti pitää toista sijaa hallussaan saldolla 1-2-0. Voiton se nappasi Färsaarista ja tasapelit tulivat Itävaltaa ja Israelia vastaan. Skotlanti ei kuulu jalkapalloperheen taitavimpiin joukkueisiin ja materiaali on laadukas, mutta auttamattoman kapea Tällä hetkellä lohkon toinen sija ja paikka jatkokarsintaan näyttää todennäköisimmältä väylältä ensi vuoden MM-kisoihin.

Tanska ottaa omansa

Tanska osaa pelata todella rohkeasti ja dynaamisesti halutessaan. Pelityyli on tuottanut tulosta, ja välieräpaikka EM-kisoissa on tästä oiva osoitus .Eriksenin poissaolo satuttaa joukkuetta, mutta Tanska on näyttänyt miten se osaa pelata joukkueena ja tehdä tulosta. Skotlanti on totutusti vieraskentällä passiivinen, eikä riskejä oteta. Tämä antaa avaimet suoraan Tanskan käteen ja keskiviikkona kotijoukkue juhlii voittoa Skotlannin kustannuksella.

MR GREEN 100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
COMEON 100% talletusbonus 300€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!