D-lohkossa eletään ratkaisun hetkiä, kun lohkon toisesta sijasta käydään raivoisaa kamppailua kolmen joukkueen kesken. Bosnia & Hertsegovina kohtaa kotikentällään Suomen lauantaina klo 16.00 alkaen.
Kotijoukkueella rutkasti ongelmia
Bosnia & Hertsegovinan taival kuluvissa karsinnoissa on ollut hankala. Joukkue on pelannut saldolla 1-4-1 ja hallussa on lohkon neljäs sija. Joukkue on pisteen perässä kolmatta sijaa hallussaan pitävästä Suomesta ja kaksi pistettä lohkon toisena olevaa Ukrainaa perässä. Kuluvan syksyn karsintapeleissä Bosnia & Hertsegovinan taival on ollut parempaa tekemistä, sillä joukkue pelasi tasapelit Ranskan, Ukrainan ja Kazakstanin kanssa, sekä voitti Kazakstanin vieraissa 2-0. Joukkue on sortunut tehottomuuteen ja epävarmaan puolustukseen, joka on syönyt kovalla kädellä tärkeitä pisteitä.
Bosnia & Hertsegovina ei pelannut kesän EM-kisoissa, joten maalle MM-kisapaikka olisi todella tärkeä saavutus. Joukkueen tilanne Suomi-ottelun alla on kuitenkin hieman epäselvä, sillä maassa on vahvasti läsnä levottomuuksien ja jopa sodan uhka. Joukkueen vire on kuitenkin hyvä, sillä viimeiset viisi ottelua ovat sujuneet ilman tappioita ja MM-jatkokarsintapaikka on vielä joukkueen omissa käsissä. Suomen jälkeen Bosnia&Hertsegovina kohtaa vielä Ukrainan, joten voittovireen pitäisi löytyä mahdollisimman nopeasti. Huolta joukkueelle tuo Edin Dzekon poissaolo loukkaantumisen vuoksi, mistä isännille on annettava miinusta.
Suomi edelleen taistelussa mukana
Suomi säilytti mahdollisuutensa jatkokarsintapaikkaan nappaamalla tärkeän 2-0-vierasvoiton Kazakstanista lokakuun karsintaottelussa. Tätä ennen Suomi taipui Ukrainalle Olympiastadionilla 1-2, jonka myötä tilanne lohkossa muuttui vaikeammaksi. Suomen saldo karsinnoissa on 2-2-2 ja maaliero 7-7, joten joukkue suorittaa tasaisesti. Haaste on edelleen kova, sillä pitääkseen haaveet kisapaikasta elossa, joukkueen pitäisi pystyä kaatamaan lauantaina Bosnia & Hertsegovina ja raapimaan edes piste Ranskaa vastaan ensi viikolla.
Suomen vire on vaihdellut loistavien EM-karsintojen jälkeen, mutta joukkue ei ole täysin aseeton Bosnia&Hertsegovinan vieraana. Teemu Pukki ja Joel Pohjanpalo ovat vaarallisia kärjessä ja pystyvät omilla tekemisillään vaikuttamaan otteluiden kulkuun. Tarjoilun pitää kuitenkin pelata ja mm. Onni Valakari voisi olla loistava vaihtoehdo keskikentälle. Suomi tarvitsee ottelusta voiton, kuten kotijoukkuekin, joten liian varovaisella taktiikalla joukkue ei voi lähteä liikkeelle. Suomi on pystynyt venymään viime vuosina itseään vahvempia vastaan ja tällä kertaa venymiskykyä tarvittaisiin jälleen.
Paineet molemmilla joukkueilla
Kuluvissa karsinnoissa Suomi tasasi pisteet kotiottelussaan Bosnia & Hertsegovinaa vastaan 2-2-tuloksella. Bosnia & Hertsegovina on historiassa vienyt molemmat kotiottelunsa Suomea vastaan ja on tässäkin ottelussa ennakkosuosikki. Suomi pyrkii pitämään ottelun vähämaalisena ja oman puolustuslinjansa kasassa, sekä iskemään hanakasti vastaan. Kyseinen taktiikka on onnistunut parin viime vuoden aikana useaan otteeseen, mutta nyt haaste on tiukka. Ottelun luonteen vuoksi maaleja ottelussa nähtäneen, sillä tasapeli ei palvelu oikein kumpaakaan joukkuetta. Pelataan ottelussa tulevan 2-3 maalia, joka kuvaa molempien joukkueiden voiton tarvetta kohtalaisen tarkasti.