Andorra ja Englanti kohtaavat MM-karsinnoissa lauantaina klo 21.45 alkaen.
Andorra karsintalohkon hännillä
Andorra jatkaa I-lohkon hännillä. Koko karsintojen saldo joukkueella on 1-0-5 eikä joukkueella ole mahdollisuuksia edetä arvokisoihin saakka. Kuluvan syksyn karsintaotteluissa Andorra otti toistaiseksi ainoan voittonsa lohkojumbo San Marinosta, jota seurasi tappiot Englannille ja Unkarille. Andorra on auttamatta jalkapallomaailman pieniä valtiota, jotka lähtevät lähes jokaiseen otteluun altavastaajana.
Andorra on kuluvissa karsinnoissa osunut neljästi mutta oma maali on soinut samalla yhteensä 14 kertaa. Joukkueen puolustus ja pelinrakentelu ei kestä vertailua Englannin tasoisia maita vastaan. Marc Vales on osunut joukkueelleen kahdesti, mutta varsinaista maalitykkiä joukkueesta saa etsiä etsimällä.
Englanti hyvin lähellä kisapaikkaa
Englanti on I-lohkon kärjessä neljän pisteen erolla Albaniaan. Puola vaanii myös viiden pisteen päässä, joten Englannilla riittää panosta vielä viimeisissä karsintapeleissä. Joukkueen saldo karsinnoissa on upea 5-1-0 ja maaliero mellevä 18-2. Englanti on totuttu näkemään arvokisakarsintalohkojen kärjessä karsinnoista toiseen, vaikka joukkue ei olekaan itse arvokisoissa pystynyt valtaamaan ykköspaikkaa itselleen.
Harry Kane ei ole osunut vielä Valioliigassa kuluvalla kaudella, mutta Englannin maajoukkueessa hyökkääjä on ollut vireessä. Viiteen otteluun viisi maalia iskenyt Kane on ykköstähti, mutta joukkueessa tehoja iskevät myös mm. Phil Foden, Raheem Sterling ja Jack Grealish. Jesse Lingard on saanut myös vastuuta Manchester Unitedissa ja tehnyt paluun myös maajoukkueeseen. Kaikkinensa Englannilla on kasassa erittäin vahva joukkue, josta todisteena on menneen kesän EM-hopea.
Vierasjoukkue ottaa selkeän voiton
Andorran ja Englannin välinen historia on puhtaasti Englannin hallussa. Englanti on vienyt kaikki viisi kohtaamista nimiinsä ilman päästettyä maalia, edellinen kohtaaminen päättyi viime syyskuussa Englannille 4-0. Vierasjoukkueella on Andorraa enemmän panosta, sillä voitolla joukkue varmistaisi lohkovoiton ja varman paikan ensi vuoden MM-kisoihin. Etu on materiaalin ja panoksen suhteen vierasjoukkueella, ja Englanti nappaa rutiininomaisen, mutta selkeän voiton Andorrasta jälleen kerran.