24.3. MM-karsinta: Italia – Pohjois-Makedonia | Hallitseva EM-mestari yllättävässä paikassa

Pohjois-Makedonia ei maalia

@1.530

Panos
2.5/5

Kansainvälisessä jalkapallossa edessä ovat jatkokarsinnat tuleviin MM-kisoihin. Torstaina hallitseva EM-mestari Italia kohtaa Pohjois-Makedonian klo 21.45 alkaen.

Italian puolustukseen voi luottaa

Italia on hallitseva EM-mestari loistavasti menneiden EM-kisojen jäljiltä, mutta joukkue joutui hieman yllättäen jatkokarsintaan, kun joukkueen karsintaottelut eivät sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Joukkue jäi C-lohkossa toiseksi Sveitsin jälkeen, eroa lohkon voittajaan tuli lopulta kaksi pistettä. Italian tutut vahvuudet olivat kuitenkin läsnä karsintaotteluissa, kun kahdeksaan otteluun joukkue viimeisteli 13 maalia ja päästi ainoastaan 2.

Italian menestys kansainvälisessä jalkapallossa on perustunut koko joukkueen kurinalaiseen puolustamiseen, muutamaan loistavaan yksilöön hyökkäyspäässä sekä maan voittavaan kulttuuriin. Puolustuspää on vedenpitävä, mutta hyökkäyspäässä peli junnaa joskus hieman tehottomana paikallaan, josta esimerkkinä karsitalohkon saldo 4-4-0 ja joukkueen jääminen mm. Pohjois-Irlantia vastaan turhauttavaan 0-0-tasapeliin. Ciro Immobile kantaa isoa vastuuta Italian hyökkäyspäässä, kuten myös Inzigne ja Moise Kean. Bonucci ja Chiesa ovat sivussa karsintaottelusta, mutta muuten jalkeilla on vahva, Italian näköinen joukkue.

NEOBET 100% / 150€ TAI 200% / 50€Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Greenvest Betting Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/418/2017

Pohjois-Makedonia taitojensa ylärajoilla

Pohjois-Makedonia esiintyi myös kesällä EM-kisoissa, joukkueen taival katkesi jo alkulohkoon kolmen tappion siivittämänä. MM-karsinnoissa Pohjois-Makedonia säväytti, sillä joukkue sijoittui lohkonsa toiseksi Saksan jälkeen, jättäen taakseen mm. Islannin, Romanian ja Armenian. Parantuneista otteista huolimatta Pohjois-Makedonia on jalkapallon lilliputteja, ja maa onkin Italian tasoista joukkuetta vastaan selkeän altavastaajan asemassa.

Parhaimmillaan Pohjois-Makedonia pystyy kiusaamaan isompiaan ja olemaan inhottava vastustaja. Joukkueen materiaali on laadukas mutta kapea, eikä hyökkäyspäässä ole liikaa maalintekijöitä, jotka osuisivat kovempia maita vastaan säännöllisesti. Joukkue ei mielellään ota pallonhallintaa itselleen, vaan puolustaa tiiviisti ja pyrkii hyökkäämään ärhäkästi vastaan. Elmas ja Kostadinov ovat sivussa Italiaa vastaan, mutta jalkeilla on Pohjois-Makedonian mittapuulla hyvä joukkue.

Italia ei helppoja maaleja päästä

Joukkueet kohtasivat viimeksi MM-karsinnoissa vuoden 2018 MM-kisoihin. Italia oli vieraissa vahvempi 3-2 ja kotona joukkue jäi 1-1-tasapeliin. Tasoero on entistä suurempi, ja Italia nauttii suurta ennakkosuosikin asemaa jatkokarsintaottelun alla. Pohjois-Makedonialla on pieni sauma kiusata Italiaa, mutta vieraskentällä joukkue tuskin juhlii maalipaikoilla. Italia pitää maalinsa puhtaana vahvan joukkuepuolustamisen myötä, mutta hyökkäyspään varaan jää MM-kisapaikan lunastaminen omalle maalle.

BET365 Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
STS 100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348
EXCITEWIN 100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!