Keskiviikkona heikkoon vireeseen ajautunut Manchester United kohtaa Atalantan klo 22.00 alkavassa ottelussa.
Unitedin puolustus vuotaa
Manchester United vahvistui kauden alussa ja sen alettua, mutta samat ongelmat tuntuvat jatkuvan. Ole Gunnar Solskjaerin osaamista on kyseenalaistettu ja paineet alkavat managerilla nousta suuriksi. Unitedin kuuden viime ottelun saldo on 2-1-3 ja mikä huolestuttavinta, joukkueen puolustus on ollut todella epävarma. United ei ole kahdeksaan viime otteluun pystynyt pitämään maaliaan puhtaana, joka on joukkueen nimilistaa katsoen hämmästyttävän huono suoritus.
United hävisi Mestarien liigan ensimmäisessä lohko-ottelussa Young Boysille 1-2, mutta voitti Villarealin toisessa ottelussa samoin lukemin. F-lohko on tasainen ja kaikki jatkopaikkojen suhteen auki, mutta Unitedin pitää parantaa otteitaan pudotuspeleihin edetäkseen. Marcus Rashford palasi pelikentille Valioliigan ottelussa viikonloppuna onnistuen heti maalinteossa, ja hyökkäävän keskikenttäpelaajan paluu pelikentille on hyvä asia joukkueen hyökkäystehoja ajatellen. Varane jatkaa sivussa loukkaantumisen vuoksi, joten tuttu topparipari Harry Maguire- Victor Lindelöf on jälleen avauksessa.
Atalanta aktiivinen ylöspäin
Atalanta johtaa F-lohkoa voiton ja tasapelin tuomien neljän pisteen voimin. Joukkue tasasi pisteet 2-2-tasapelillä Villarealin vieraana ja voitti kotonaan Young Boysin 1-0. Atalanta ei ole pystynyt Serie A:ssa pelaamaan aivan sarjan kärkijoukkueiden tasoisesti, mutta joukkue luottaa edelleen iloiseen hyökkäyspeliin ja kääntää peliä äärimmäisen nopeasti kohti vastustajan maalia.
Mestarien liigassa Atalanta ei ole niin kokenut joukkue kuin monet vastustajat, mutta joukkue on määrätietoisesti noussut Italian kärkijoukkueiksi ja sitä kautta europeleihin. Joukkueessa hyökkäysvoimat jakaantuvat usean pelaajan kesken, joka on samalla joukkueen vahvuus että myös tiukoissa paikoissa heikkous. Joukkueen kaksi pelaajaa kolmesta maalintekijästä Mestarien liigassa ovat sivussa loukkaantumisten vuoksi, joka voi syödä joukkueen tehoja.
Verkot pöllyävät jälleen
Manchester United ja Atalanta eivät ole aikaisemmin kohdanneet. Unitedin pelissä on isoja puutteita ja joukkueen puolustuksessa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Atalanta on parhaimmillaan dynaaminen ja todella vaikeasti pideltävä joukkue, joten pelikansa vainuaa maalien ilotulitusta. Cristiano Ronaldo ja Marcus Rashford tuovat uhkaa Unitedin osalta Atalantalle, mutta vierasjoukkueella on hyvä mahdollisuus horjuttaa epävarmaa kotijoukkuetta aktiivisella pelitavallaan ja nopeilla hyökkäyksillään.