17.11. Maaottelu: Pohjois-Makedonia – Suomi | Huuhkajilla kaksi ottelua jäljellä tänä vuonna

17.11.2022 klo 19:00

Alle 2.5 maalia

Panos
2.5/5

Torstai-iltana Pohjois-Makedonia saa vastaansa ilman Teemu Pukkia pelaavan Suomen. Ottelu alkaa klo 19.00.

Pohjois-Makedonia kiusaa vahvempiaan

Pohjois-Makedonia pelasi omaan tasoonsa peilaten hyvät MM-karsinnat, ja vaikka kisapaikka jäi lopulta haaveeksi, kaatoi joukkue itsensä Saksan karsintojen aikana kertaalleen. Pohjois-Makedonia pelasi myös edellisissä EM-kisoissa reilu vuosi sitten, joten joukkue on kyllä noussut hyvinkin keskikastin joukkueeksi Euroopassa. Nations Leaguen C-liigassa Pohjois-Makedonia jäi kolmanneksi, kun edelle ennättivät Bulgaria ja Georgia.

Kaikki kilpailut huomioiden Pohjois-Makedonia saldo kuudesta viime ottelusta on 2-1-3, ja joukkue varmasti kokeilee uusia pelaajia loppuvuoden maaotteluissa, ennen ensi keväänä alkavia EM-karsintoja. Parhaimmillaan joukkue on erittäin yllätysvalmis ja vahva, josta osoituksena Saksan – ja MM-jatkokarsinnassa Italian kaltaisten maiden voittaminen. Napolin Elif Elmans on mukana Pohjois-Makedonian matkassa, ja taitava keskikenttäpelaaja tuo vaarallisuutta joukkueensa pelaamiseen.

Burning Bet 100% talletusbonus 300€ astiLue ArvosteluPELAA>>

Suomi pelasi epätasaisen Nations Leaguen

Suomi pelaa kaksi maaottelua syyskaudella, jonka jälkeen kausi on paketissa. MM-karsinnoista ei irronnut kisapaikkaa, vaan Huuhkajat jäivät lohkonsa kolmanneksi, yhden pisteen päähän jatkokarsintapaiksta. Edelle ennättivät Ranska ja Ukraina, joten sijoitus on suhteellisen realistinen Suomen perustasoon nähden. Kansojen liiga oli Suomelta hyvin epätasainen suoritus, mutta paikka B-liigassa säilyi toista kertaa peräkkäin lohkon toisen sijan ansiosta.

Kaikki kilpailut huomioiden Suomen saldo kuudesta viime ottelusta on 2-2-2, ja väläyksiä tulevaisuuden toivoista on kentällä nähty ajottain. Tupla-maaotteluun Suomi lähtee ilman maalitykkiään Teemu Pukkia, mutta Joel Pohjanpalo, Marcus Forss ja Lucas Lingman saanevat nyt kaivattuja näytön paikkoja. Fredrik Jensen ja Glen Kamara ovat myös loukkaantumisten vuoksi sivussa, josta hieman miinusta Huuhkajille.

Huuhkajien ottelut usein vähämaalisia

Suurta panosta maaotteluissa ei tällä kertaa ole, jonka vuoksi ottelun tuloksen ennustaminen on vaikeaa. Kentällä nähdään paljon eri pelaajia molemmista joukkueista, ja erilaisia kokeiluja pelipaikkojen ja taktiikoiden suhteen voidaan nähdä. Suomen maalilla Lukas Hradecky on mies paikallaan, ja muutenkin Suomi harvoin järjestää otteluissaan maalijuhlia. Panokseton ottelu voi hyvinkin päättyä tasapeliin, mutta alle 2.5 maalia tuntuu tällä hetkellä parhaalta valinnalta illan otteluun.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
BETHARD 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
WILLIAM HILL 100€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

125% talletusbonus 125€ asti vain meiltä! Vain 4x kierrätys!

Weltbet tarjoaa meidän lukijoille yksinoikeudella 125% talletusbonuksen 125€ asti vedonlyöntiin! Bonuskoodi: sport2