League of Legendsin puolella lauantaina käynnistellään jälleen viikkoa LECin osalta, kun lohkovaihe jatkuu illasta kahden ottelun voimin. Ennakkoon otteluista on luvassa harvinaisen tasaiset näytökset, kun LECin puolella on totuttu näkemään varsin murskaavia kertoimia suosikin eduksi. Päivän ottelut aloittavat Heretics ja SK Gaming, kun talvikauden ensimmäisen vaiheen positiiviset yllättäjät taistelevat jatkopaikasta. Molemmat ottelut ovat häviäjien kaaviossa, joten ottelun voittajan kausi jatkuu, mutta häviäjän talvikausi tulee päätökseen. Ottelu alkaa 19:00 ja se on paras kolmesta (BO3).
Heretics kapea kärki
Hereticsin voitot runkosarjassa perustuivat sen junglerin Jankosin vahvoihin otteisiin, kun LECissä jo pidemmältä ajalta meritoituntu jungleri ei saanut paikkaa kärkijoukkueista. Jankos on ollut sarjan parhaita junglereita menneisyydessä, mutta tason tiivistyessä on hän ollut yksi kärsijöistä. Jankosilta vaaditaan nykyisessä joukkueessa sen tason otteita, joita hän ei pysty tarjoamaan illasta toiseen. Onnistuneina iltoina palkkiona oli voitto, mutta muuten joukkueella on perustasossa liikaa tasoitettavaa vastustajiin nähden. Tämä siis puhuttaessa kärkijoukkueista ja koko kauden voitosta haaveiltaessa. Joukkue onnistui varastamaan yhden kartan Vitalitya vastaan, kun Jankos pelasi yhden kuolemman pelin ja carry-pelaajat eivät kuolleet kertaakaan. Nykyinen meta suosii vahvoja startteja ja voittolukemat ovatkin yleensä varsin rumia voittajan suuntaan.
SK Gaming yksi oljenkorsi
SK Gaming otti rumasti tappion KOIta vastaan avauskierroksella lohkovaiheessa. Avausvaiheen yllätys ja korkea sijoitus olivat kaukainen muisto, kun KOI näytti, miltä forminsa löytänyt joukkue näyttää. Myös SK:n riveissä kriittinen palanen löytyy junglesta, kun Markoonin vahvat otteet kirittivät joukkueen hyvään sijoitukseen round-robin vaiheessa. Toinen venyjä löytyy bot-lanelta, kun Exakick tekee vakuuttavaa esiinmarssia LECissä. Nämä otteet olivat kuitenkin kaukainen muisto, kun KOI pelasi ja draftasi vastustajaansa paremmin, kun Comp oli liian liukas SK:lle peleissä. Paperilla vastus helpottuu selkeästi, kun alisuorittaneen KOIn herääminen oli vain ajan kysymys ja 2-0 tulosta on hyväksyttävä tuosta kohtaamisesta.
Ottelun kertoimissa joukkueet on löydetty yllättävän lähelle toisiaan, vaikka otteissa on ollut selkeä erotus. SK:n on voittanut kaikki heikompaan kategoriaan kuuluvat joukkueet sekä pari vahvempaakin. Heretics kaatui myös joukkueiden ainokaisessa kohtaamisessa. SK:n ottelun voiton kerroin on laskenut ottelun lähestyessä ja syystä, joukkue on laadukkaampi paperilla ja myös formin osalta, kun edellisestä ottelusta oli tehty avauskertoimiin jopa yllättävän voimakas reaktio. Lapulle otetaan kuitenkin avauskartan tappojen tasoitusta SK:n eduksi, kun Jankoksen täydellinen alku ottelulle on Hereticsin lähes ainoa pelastuskortti SK:ta vastaan.