15.6. LoL, LCS Summer 2023: Liquid – TSM | LCS tekee paluun

15.6.2023 klo 01:00

Tappojen tasoitus: Liquid -5,5

Panos
1.5/5

League of Legendsin puolella päästään vihdoin ja viimein aloittamaan myös LCS:n puolella, kun pelaajayhdistys ja sarjan järjestäjä pääsivät sopuun. Vielä tovi sitten oli riskinä, että koko kausi saatetaan perua. Pelit kuitenkin alkavat keskiviikon ja torstain välisenä yönä. LCS:ää pidetään yhtenä lajin ”suurista sarjoista”, vaikka historiallisesti sen menestys onkin jäänyt varjoon, kun LCK, LPL ja LEC ovat keränneet tittelit ja finaalipaikat. LCS:ssä on alettu näkemään kiihtyvällä tahdilla ulkomaalaisvahvistuksia ja varsinkin korealaisten pelaajien määrä sarjassa on ollut kovassa kasvussa edelliset kaudet. Myös tälle kaudelle monet ovat luottaneet core-positionsa korealaispelaajien käsiin. Yön peleistä katseet suunnataan Liquidin ja TSM:n väliseen kohtaamiseen, kun molemmat päättivät kevätkauden pettymykseen. Ottelu alkaa 01:00 ja se on paras yhdestä (BO1).

Liquid uuteen nousuun

Liquid lähti kovilla odotuksilla kevätkauteen, kun se hankki jungleri Pyosikin ja top-laneri summitin. Totuus oli kuitenkin toinen, kun aiemmalla kaudella toisessa sarjassa ihastuttanut pyosik ei saanut samaa lentoa päälle LCS:ssä ja Liquid ei päässyt edes pudotuspeleihin kevätkaudella. Joukkueen eduksi voitanee laskea, että se jatkaa samalla kokoonpanolla ja sillä on ollut hyvin aikaa valmistautua tulevaan kauteen. Liquid on yksi LCS:n kestomenestyjistä ja toinen mahalasku peräkkäin olisi iso isku joukkueelle. Yksilötasolla sen materiaali pystyy haastamaan runkosarjan voitosta, kun sen korealaiskolmikko pystyy petaamaan paikat sen mid-lanerille (Haeri) ja ADC-pelaajalle (Yeon).

Betstro 100% talletusbonus 100€ asti vain 5x kierrätyksellä! (min. kerroin 1,50)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betstro on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/233/2013

TSM pettää jälleen?

TSM oli LoLin nousun kultavuosina NA:n skenen näkyvin ja ylivoimaisesti suosituin joukkue, kun monet lajille kasvot antaneet pelaajat olivat juuri TSM:n riveissä ja ottivat fanikentän haltuunsa. Edelliset vuodet menestys on kuitenkin ollut laihanlaista, kun kesän 2021 täydellisen onnistumisen jälkeen jaossa ei ole ollut edes hopeaa. Joukkue hankki kovilla odotuksilla mid-laneri maplen kevätkaudelle, mutta hänen tarinansa organsaatiossa jäi lyhyeksi, kun joukkue hankki kesäksi uuden mid-lanerin Team Hereticsin Rubyn. Hänen näyttönsä Hereticsissä eivät varsinaisesti vakuuttaneet ja tämä on varsin mielenkiintoinen valinta TSM:n näkökulmasta, kun joukkue tarvitsee vahvaa mid-lane tekemistä. Joukkueen ADC-pelaaja WildTurtle on pelannut jo todella kauan LCS:n kentillä ja hänen tasonsa ei riitä sarjan parhaita vastaan. WildTurtle tarjoaa tasaisen varmaa suorittamista, mutta päästäkseen kantamaan joukkueensa, muiden pelaajien pitää mahdollistaa tilaa sille. Tämän osalta lepää paljon Rubyn varassa.

Liquid on asetettu kauden avauspeliin ennakkosuosikiksi ja näistä lähtöasetelmista se on perusteltua. Liquid on voinut keskittyä pitkän tauon aikana rauhassa korjaamaan pelinsä valuviat ja pelaajat ovat askeleen lähempänä ehjä kokonaisuus, kun organisaatio luottaa samaan viisikkoon pettymyksestä huolimatta. TSM taas on jälleen samassa asetelmassa, uudet pelaajat, mutta organisaatio ja fanit janoavat menestystä. Lyhyessä ensimmäisessä vaiheessa jokainen voitto merkkaa, kun edellinen kausi päättyi yhden voiton erotuksella (sekä TSM että Liquid osalta). Lapulle otetaankin Liquidin tappojen tasoitusta, kun varsinkin LPL:stä vaikutteita ottavassa sarjassa nähtänee Kiinan sarjan tyyliin tapporikkaita pelejä avausviikolla. Tämä tukee myös isojen tappotasoitusten osumista, kun kaksikin peräkkäistä 5v5-tilannetta voittajan suuntaan tarkoittaa isoa eroa tapoissa.

BET365 Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
MR GREEN 100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
WILLIAM HILL 100€ ilmaisveto (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!