League of Legendsin puolella kesäkaudet ovat jo alkaneet Aasian puolella, kun LPL ja LCK ovat aloittaneet pelinsä hyvissä ajoin ennen Euroopan ja NA:n sarjoja. Tänään perjantaina pääsee kautensa aloittamaan myös ennakkosuosikki T1 LCK:n puolella, kun joukkue kohtaa Hanwha Lifen (HLE). Ottelu alkaa 13:30 ja se on paras kolmesta (BO3).
T1 pettymys rinnassa
T1:lle edelliset kuukaudet ovat olleet pettymyksen täyteisiä. Se voitti LCK:n kevätkauden runkosarjan ja eteni tyylikkäästi finaaliin, mutta Gen.G onnistui kaatamaan sen revanssikierroksella finaalissa. Joukkueen olikin tyytyminen toiseen sijaan kevätkaudella. Kausien välissä pelattu kutsuturnaus MSI päättyi niinikään pettymykseen. Suurimpana ennakkosuosikkina kertoimissa lähtenyt T1 pelasi itsensä voiton päähän finaalista, mutta tämän jälkeen se hävisi perätysten molemmille LPL:n edustajille. JDG ja Bilibili osoittivat paremmuutensa ja T1 karsiutui finaalista, kun kiinalaisjoukkueet ratkaisivat MSI:n voiton. Joukkueella on siis samalla paljon, mutta myös vähän parannettavaa, kun pienet marginaalit kaatuivat joukkueen kohtaloksi. Joukkueen viisikko on osoittanut, että se pystyy olemaan laadukas joukkue, mutta kenties taktisella puolella sen pelaajista osa on ollut liian yksiulotteisia pelaamisessaan ja vastustajat ovat pystyneet lukemaan vanhoista reploista joukkueen heikkoudet.
Hanwha sijaiskärsijä
Hanwha avasi jo kautensa, kun se hävisi kauden ensimmäisessä ottelussa KT:lle 2-1. Joukkueen osalta kevätkausi päättyi positiivisissa merkeissä, kun HLE kaatoi avauskierroksella pudotuspeleissä DK:n ja eteni neljän parhaan joukkoon. Joukkueella on kapeampi kärki pelaajien osalta ja paljon lepää Zekan sekä Viperin varassa, kun Viper pystyi runkosarjassakin pitämään 10-8 rekordista huolimatta itsensä tilastojen osalta esimerkiksi Gumayusin imussa. Tänään kyyti tulee kuitenkin ennakoissa olemaan kylmää, kun T1:lle kelpaa kesäkaudelta vain voitto ja tähän lukeutuu runkosarjan voittaminen uudestaan, kun yksi lajin seuratuimpia organisaatioita haluaa tarjota faneillaan voitonhetkiä.
Kertoimien osalta T1 on asetettu selkeän ennakkosuosikin asemaan ja ansaitusti, kun pienet takaiskut ratkaisuhetkillä keväällä ja MSI:ssä eivät poista faktaa, että joukkue on selkeä top2-joukkue sarjassa myös kesäkaudelle. Katseet suunnataankin karttakohtaisiin vetoihin, kun -6,5 tapon linja on varsin alhainen ottelun ennakkoasetelmiin nähden. T1 haluaa tyylipuhtaan avauksen kaudelle ja tämä edellyttää voittoa. Tämän hetken meta sopii erinomaisesti joukkueella ja LCK:ssa on nähty avauspäivinä todella tapporikkaita pelejä, mikä edesauttaa isomman tappolinjan osumista.