Lentopallon EM-kisojen jälkimmäiset puolivälierät pelataan tiistaina, kun Ranska ja Slovenia saavat seurakseen vielä kaksi joukkuetta välierävaiheeseen. Tänään illasta kohtaavat Italia ja Hollanti, kun voittaja pääsee haastamaan eilen voitokkaan Ranskan välierässä. Ottelu alkaa 22:00 Suomen aikaa ja luvassa on potentiaalisesti varsinainen jännitysnäytelmä.
Italia vailla tappioita
Italia on tähän mennessä turnausta hoitanut oman osuutensa puhtaasti, kun toinen kärkimaa Saksa on ainua maa, joka on onnistunut ryöstämään Italialta eriä. Saapasmaan joukkue on hyvässä iskussa ja se on pystynyt pelaamaan vahvaa peliä kaikilla osaamisalueilla. Sen joukkue on täynnä kotimaan kovatasoisen sarjan ja ulkomaiden liigojen kasvatteja. Runko on varsin kokenut, kun avainpelaajat ovat kerenneet jo 25 vuoden paremmalle puolelle. Maailman rankingin top3:sta itsensä löytävä joukkue on puurtanut tasaista tulosta jo pidemmän aikaa ja joukkue on puolustava mestari edellisistä kisoista. Paperilla joukkue ei ole ainakaan heikompi tämän vuoden osalta, kun mitalipelit ovat jälleen haavissa.
Hollanti tarvitsee venymisiä
Hollanti hävisi alkulohkovaiheessa vain Puolalle, mutta tämä tarkoitti lohkossa toiseksi jäämistä. Joukkue saikin avauskierroksella pudotuspeleissä vastaansa kovatasoisen Saksan ja ottelu kääntyi vasta viidennessä erässä Hollannin eduksi. Joukkueen kovimpana tehomiehenä hääri tuttu nimi Nimir Abdel-Aziz, kun lentopallopiireissä varsin tuttu kasvo viettää viimeisiä vuosiaan maajoukkueen hakkurina. Paperilla Hollannilla ei ole heittää täysin vastaavaa materiaalia kun Italialla ja se majailee muutaman sijoituksen Italian takana Euroopan sisäisessä rankingissa. Pitkällä ja ulottuvalla joukkueella on kuitenkin saumat haastaa täysin Italiaa, kun ennakkoon luvassa ei ole 3-0 tulos. Jos joukkue saa rikottua Italian vastaanottorintamaa ja vastaavasti Italia onnistuu heikommin syöttöruudussa, ovat yllätykset mahdollisia. Lapulle otetaan ottelun kahden avauserän yhteispisteiden overia, kun linja on asetettu varsin maltilliseksi. Hollannin pitäisi pystyä haastamaan eräkohtaisesti 2p-voittomarginaaliin ottelussa suurinta osaa eriä.