1.9. Lentopallo EM-kisat: Suomi – Pohjois-Makedonia | Veljekset avaavat kotikisat

2021-09-01 21:00:00

Tulos kahden pelatun erän jälkeen: Suomi 2-0

Panos
2/5

Keskiviikkona syyskuun ensimmäisenä päivänä alkavat vihdoin lentopallon EM-kisat, kun Suomi toimii yhtenä neljästä isäntämaana kisojen osalta ja Suomen otteita pääsee katsomaan paikanpäällä Tampereella. Suomi pelaa turnauksen lohkossa C, joka on varsin kovatasoinen kuten myös kaikki muut lohkot, koska Euroopan taso lentopallon osalta on kova ja kärki tasoittuu vuosi vuodelta. Suomi avaa kisat keskiviikkona ennakkoon lohkon heikointa joukkuetta vastaan, kun vastaan asettuu Pohjois-Makedonia klo 19:00 alkavassa pelissä.

Suomen kärki kapea

Suomi lähtee kotikisoihin varsin kapealla kärjellä, kun joukkueella on suhteellisen paljon kisojen ensikertalaisia mukana. Joukkueen hakkuriosastolla on peräti kaksi ensikertalaista, kun Urpo Sivulan lisäksi mukana ovat Aaro Nikula ja Joonas Jokela. Nikula on peräti 212 senttimetriä pitkä hakkuri, jonka fyysiset mitat riittävät Suomen kisajoukkueen historian pisimmäksi pelaajaksi. Libero-osasto on taattua laatua, kun Venäjän puolella jo pidemmän aikaa uraa luonut Lauri Kerminen on yksi turnauksen parhaista pelaajista omalla tontillaan. Tommi Siirilä ja Sauli Sinkkonen muodostavat perusvarman keskitorjuja-kaksikon, jonka täydentää vaihdossa Miki Jauhiainen. Yleispelaaja-osasto on tasainen, mutta tasaisuus on valitettavan alhaalla verrattuna suurimpiin haastajiin lohkon jatkopaikoista. Ronkainen ja Seppänen ovat perusvarmoja, mutta varsinkin ulottuvuudessa molemmat antavat tasoitusta kärkimaille. Passariosastolla häärii kokenut kaksikko Tervaportti ja Esko, kun kokeneet kapellimestarit osaavat pyörittää hyökkäyspeliä, kunhan Suomen nostopeli toimii riittävillä tehoilla. Varsinkin Tervaportin vasemman käden uhka on jatkuvasti läsnä, jos puolustus nousee kuppiin.

WILLIAM HILL 100€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

P-Makedonia haastaa

Pohjois-Makedonia ei lukeudu lentopallon jättiläisiin, kun joukkue on vasta toista kertaa historiansa aikana mukana arvokisoissa (edellinen kerta vuoden 2019 EM-kisat). Joukkue menestyi varsin kohtuullisesti Euroopan hopeisessa liigassa, kun se voitti lohkonsa 5-1 rekordilla ja eteni aina finaaliin asti, jossa se taipui Tanskalle. Joukkueen kovimmat pelaajat löytyvät hakkuri ja yleispelaajaosastolta, kun hakkuri Nikola Gjorgiev on varsin ansioitunut pistelinko ja Suomen torjunnan ykkösprioriteetti avausottelussa. Tämän lisäksi joukkueessa pelaa yleispelaajat Alaksandar Ljaftov ja Filip Madjunkov molempien ollessa varsin ansioituneita pelaajia omissa joukkueissaan sarjapelien puolella. Edellä mainitun kolmikon tarvitsee suorittaa, mikäli joukkue haluaa kaataa Suomen kotikentällään.

Suomen avausseitsikkolla on potentiaalia taistella itsensä jatkoon, mutta penkiltä joukkueelta ei löydy liikaa leveyttä. Avauksen pelaajilta vaaditaankin onnistuneita otteita läpi lohkovaiheen, kun varsinkin hakkuriosasto voi osoittautua flopiksi, jos Sivulan peli ei lähde käyntiin. Joukkueen kannalta voi olla hyvä asia, että kotikisoille saadaan ”pehmeä” aloitus, kun P-Makedonian jälkeen vastustajien taso nousee merkittävästi. Kotijoukkue lähtee ansaitusti suosikkina, kun vastustajan peli lepää parin yksilön varassa. Suomen puolustuspelaaminen on parempaa kuin vastustajallaan ja vaikka hyökkäyksestä ei löydy tähtimaiden veroista hyökkäysvoimaa on Suomi perinteisesti paikannut tätä hyökkäämällä fiksusti. Myös Suomen syöttöpeli on ollut taktisesti onnistunutta viimeiset vuodet ja Suomi on pystynyt historian valossa ottamaan maksimit irti omasta potentiaalistaan. Lapulle otetaan Suomen 2-0 johtoa kahden pelatun erän jälkeen. 3-0 voitto on todennäköinen skenaario, mutta pitkässä ottelussa on riski, että vähintään yhdessä erässä pelin taso laskee hetkellisesti ja se on tilastollisesti kolmannes erässä, kun peli on potentiaalisesti katkolla.

MR GREEN 100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimustaLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
COMEON 100% talletusbonus 300€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

30€ kierrätysvapaa ilmaisveto uudelta verovapaalta vedonlyöntisivustolta

XLBet tarjoaa meidän lukijoille 30€ ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimusta!