29.9. LoL, Worlds Play-In: MAD Lions – Isurus | Regionien ero valtava

29.9.2022 klo 23:00

Tappojen tasoitus: MAD Lions -10,5

Panos
1.5/5

Vuoden yksi odotetuimmista tapahtumista elektronisen urheilun osalta alkaa tällä viikolla, kun League of Legendsin puolella on aika käynnistää pelin MM-kisojen ensimmäinen vaihe. Turnaus aloitetaan perinteisesti Play-In vaiheella, jossa on tarjolla vielä neljä paikkaa varsinaiseen pääturnaukseen. Joukkueet on jaettu kahteen lohkoon kolmesta eri korista, ja edustajia löytyy isompien regionien heikommista joukkueista sekä alueilta, joista ei saa suoraa paikkaa Worldseihin edes olemalla paras sarjassaan. Ottelut alkavat yöllä Suomen aikaa. Aikataulun ensimmäisessä ottelussa kohtaavat MAD Lions ja Isurus, kun Euroopan edustaja pääsee aloittamaan helpolla vastuksella.

MAD Lions yllätysvalmis

MAD Lions oli LECin runkosarjan toinen, mutta jäi pudotuspeleissä neljänneksi, kun peräkkäiset tappiot Roguelle ja fnaticille lopettivat sen kauden ajoissa. Myös molemmat edellä mainitut ovat edustamassa LECiä turnauksessa. MAD Lionsin taso ei riitä haastamaan ykköskorin kärkijoukkueita, mutta sillä on mahdollisuus edetä kolmantena/neljäntenä joukkueena jatkoon, kun fnatic ja Beyond Gaming ovat joukkueetn kaadettavissa. Samassa taistossa on myös EG, joka on myös vasta toisessa korissa. MAD Lionsin menestys repää Nisqyn ja Elyoyan varassa, kun näiltä kahdelta vaaditaan alkupelien osalta vahvaa tekemistä. Molemmat ovat tähän kykeneviä, mutta Play-In vaiheessa virheisiin ei ole varaa, kun kyseessä on BO1-ottelut.

Uberlucky 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>Vain uudet pelaajat. Kierrätysvaatimus 4x. Minimikerroin 1,80. Minimitalletus 20€. Kierrätysaika 30 päivää.

Isuruksella edessä kovaa kyytiä

LoLin nykyinen järjestelmä mahdollistaa Isuruksen kaltaisten joukkueiden pääsemisen tähän vaiheeseen turnausta ja kaikille regioineille on tärkeää tarjota kokemusta. Karu fakta on kuitenkin, että kolmoskorin joukkueet ovat selkeästi muita vastustajia heikompia ja neljän parhaan joukkoon itsensä pelaaminen vaatii jokaiselta näistä ihmeitä. Latin American alue, jonka edustajana Isurus tulee turnaukseen on yksi heikoimpia kokonaistasoltaan maailmassa. Joukkue lähtee hakemaan turnauksesta yksittäisiä voittoja, kun sille menestys olisi jo päästä toiseen vaiheeseen, eli ei jäädä kahden viimeisen joukkoon lohkossa.

Valinta on selkeä ottelussa, kun tapporikas meta ympäri maailmaa puoltaa selkeitä voittoja. Varsinkin tappiolla olevalla joukkueella ei ole mitään hävittävää ja jäädessään jälkeen Isurus vähät välittää tilastoista vaan ottaa epätoivoisetkin tappelut ja pyrkii hakemaan ihmettä, jolla kääntää ottelun kulku. Lapulle otetaan MAD Lionsin tappojen tasoitusta, kun linja on vielä pelattavissa tämän vuoden metan salliessa isommat tappoerotukset otteluissa. Tasoero puoltaa Euroopan edustajaa ja sen pitää pystyä kaatamaan kaikki lohkon heikot joukkueet rutiinilla voidaakseen keskittyä kaatamaan todelliset haastajat.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
BETHARD 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
WILLIAM HILL 100€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

125% talletusbonus 125€ asti vain meiltä! Vain 4x kierrätys!

Weltbet tarjoaa meidän lukijoille yksinoikeudella 125% talletusbonuksen 125€ asti vedonlyöntiin! Bonuskoodi: sport2