League of Legendsin Worldseissa on vuorossa tulevana yönä lohko C, kun A- ja B-lohkojen osalta jatkopaikat ovat jo selvillä. Luvassa on jälleen tiivis kuuden pelin kattaus, kun kaksinkertaisessa sarjassa toinen puolikas pelataan samana päivänä per lohko. Lohkossa C kärkipaikalla on LECin puolustava mestari Rogue, kun Euroopan viimeinen toivo on hyvissä asemissa päätöspäivään lähdettäessä. Rogue aloittaa päivän pelinsä GAM Esportsia vastaan, kun lohkon jumbosijalta löytyvä Vietnamin edustaja on ollut vaikeuksissa kovatasoisessa lohkossa. Ottelu alkaa 22:00 ja se on paras yhdestä (BO1).
Rogue vire kantaa
Roguen palaset loksahtivat kohdalleen LECin pudotuspeleissä ja sama vire on jatkunut myös Worldseissa. Odoamne on osoittanut olevansa lohkon paras top-laneri, ja hänen palvelustensa perään ovat turnauksen jälkeen varmasti lukuisat joukkueet hänen sopimuksensa ollessa katkolla. Ruotsalainen mid-laneri Larssen on pelannut totuttua suoritusvarmaa pelaamista, kun hän on kuollut vain kolmesti lohkovaiheessa (kaikki samassa yksittäisessä pelissä). Rogue on Malrangin avustuksella pitänyt alkupelit tasoissa ja käyttänyt timinginsa todella tehokkaasti, kun joukkue on ottanut objekteja kovalla prosentilla. Rogue ei pakota tappeluita, vaan torneja, heraldeja ja drakeja, jolloin paine on vastustajalla päättää haluavatko he ottaa tilanteen vai eivät. Comp on pärjännyt omilla linjoillaan mainiosti ja varsinkin support-pelaaja Trymbi on esittänyt todella hehkuttamisen arvioisia linjan kääntäviä pelauksia, kun Rogue on saanut toimimaan useat erilaiset draftit.
GAM Esports hakee yksittäisiä valopilkkuja
Vietnamin edustaja joutuu toteamaan, että se on liian kovassa lohkossa, kun TES kolmannella sijalla neljästä joukkueesta kertoo kaiken lohkon tasosta. Joukkue on ollut vastaantulija varsinkin alkupeleissä, kun noin 4k kultaero 15 minuutin kohdalla tarkoittaa tällä tasolla lähes varmaa tappiota ilman vastustajan merkittäviä virheitä. Joukkue ei ole pystynyt haastamaan tärkeistä objekteista, kun se on kuitannut itselleen nolla Heraldia kolmesta pelistä. Joukkue ei pärjää makropelissä Roguelle ja myös sen objektipelaaminen on jäljessä, joten sille jää ainoastaan mahdollisuus yrittää riskaabeleja gankkeja alkupelistä. GAM tarvitsee kultaedun itselleen alkupelistä tai muuten peli valuu Roguelle. Malrangille tämä tarjoaa oivan tilaisuuden counter-gankeille, kun korealaisen vastustajan junglerin jäljitys on turnauksen eliittiä. Roguen kurinalainen pelityyli ei tarjoa GAMille montaa paikkaa yrittää kääntää peliä ja odotettavissa on varsin vähätappoinen ottelu, kun Rogue ottaa tilan pois kartalta ja GAM joutuu pakittelemaan tai ottamaan epätoivoisen 5v5-tappelun, jonka Rogue todennäköisesti vie puhtaasti. Lapulle otetaankin tappojen underia, kun linja on korkealla lähtökohtiin nähden. Rogue on todella vähäkuolemainen joukkue ja GAM taas on saanut todella vähän potentiaalisia tappopaikkoja lohkovaiheessa. Lisäksi vähätappoisuutta tukee, että voitolla tästä pelistä Rogue siirtyy 4-0 tilanteeseen ja varmistaa vähintään tie-breakerin, todennäköisesti jatkopaikan. Näillä panoksilla turhat coinflip-taistot jätetään väliin.