League of Legendsin Worldsit käynnistettiin perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun ensimmäiset kuusi lohkovaiheen ottelua pelattiin alta. Tulevan yönä pelit jatkuvat, kun osa joukkueista pääsee ensimmäistä kertaa irti ja osalle luvassa on jo toisen kierroksen ottelu. Toisen yön pelit aloittavat LECin edustaja Rogue ja LCK:n Play-In vaiheen kautta itsensä mukaan pelannut DRX. Ottelu alkaa 00:00 ja se on paras yhdestä (BO1).
Rogue Euroopan tasaisin kortti
Rogue kuittasi itselleen vihdoin LECin mestaruuden kesäkauden päätteeksi. Joukkue haki vauhtia alemmasta kaaviosta, mutta kuittasi maukkaan revanssin G2:sta finaalissa, kun Larssen sai juhlia kotiyleisön edessä. Ruotsalainen on ollut jo pidempään LECin eliittiä omassa roolissaan ja ennen kaikkea Jensenmäinen tasainen puurtaja splitistä toiseen. Malrang on ollut onnistunut valinta joukkueelle korealaisvahvistukseksi ja Comp on kasvanut ADC-rooliinsa, kun hän on taktiikan toimiessa lähes pysäyttämätön ADC-roolissa. Joukkue onnistui rikkomaan vastustajien pelikirjan LECin pudotuspeleissä, mutta pystyykö se toistamaan tempun Worldseissa, kun vastusten taso on eri luokkaa? Avauspäivänä nähtiin, että Play-In vaiheen ”roiskiva” pelityyli on takana päin, kun varsinkin LCK:n joukkueet pelasivat todella kurinalaista peliä ja myös suurin osa LCS:n edustajista. Suurin osa peleistä ratkesi yksittäiseen tappeluun, jonka tuoma kultajohto eskaloi koko ottelun kohtalon. Tässä ikkunassa tuli myös suurin osa tapoista, kun molemmat joukkueet hakivat omaa ajoitustaan tappeluiden osalta.
DRX vireessä
DRX:n Play-In vaihe oli kaunista katsottavaa ja joukkue on ansaitusti pääturnauksessa. Joukkueen liekeissä oleva pelaaja löytyy mid-lanelta, kun Zeka on löytänyt vuoden ratkaisunhetkeille parhaan forminsa. Mid-laneri on hakenut todella vakuuttavan määrän soolotappoja ja roamannu selkeästi keskivertoa tehokkaammin kartalla. DRX ei juhli tapoilla vaan jokainen farmin uhraus johtaa objektiin tai tappoon. Joukkueen lane-kontrolli on ollut myös todella vahvaa, kun se on onnistunut valmistelemaan linjat puskemaan lähes kaikissa tärkeissä drakeissa ja baroneissa tähän asti. LCK:n joukkueelle tyypillisesti joukkue pystyy pelaamaan 0 tapon peliä siihen asti, että on pelin määrittävän mid-game tappelun aika.
Myös Rogue tunnetaan vähäisistä kuolemistaan, kun joukkue on tyypillisesti vähiten kuoleva joukkue LECin omassa sarjassa. DRX:n alkupelin gankit ovat näyttäneet sen verran vahvoille, että edes Malrang on tuskin valmis ottamaan turhia riskejä alkupelistä vaan molemmat joukkueet haluavat tapella vision alla tai vähintään tietäen missä kartalla vastustajan jungleri menee. Tämä alentaa tappojen olettamaa, kun monet tilanteista tullaan väistämään, koska edellä mainitut ehdot eivät täyty. Ottaen huomioon lähtökohdat on ottelun tappolinja nostettua korkealle, kun Play-In vaiheen tappojuhlat näkyivät myös avausyön linjoissa. Lapulle otetaankin tappojen underia, kun ottelussa tullaan näkemään pari isoa tappelua. Molemmat joukkueet ovat valmiita pakittamaan jo yhden miehen menetyksestä ja odottamaan seuraavaa objektia, koska omien rajojen testaaminen voi maksaa ottelun alimiehitettynä.