10.7. LoL, LEC Summer 2021: Rogue – G2 | G2 tappiokiintiö täynnä

2021-07-10 22:00:00

Tappojen kokonaismäärä: alle 27,5

Panos
1.5/5

League of Legendsin puolella Euroopan ammattilaissarja LECissä pelataan viikonlopun toinen kierros, kun illasta on luvassa jälleen viiden ottelun verran viihdettä. Lauantai-illan viimeisessä ottelussa sokerina pohjalla on Roguen ja G2:n välinen ottelu, kun luvassa on ennakkoon kovatasoisin kamppailu illan otteluista. Ottelu alkaa 22:00 ja se on tuttuun tyyliin paras yhdestä (BO1).

Rogue löytänyt tasaisen suoritusrutiinin

Viime kevään finalisti Rogue on löytänyt jälleen kevään kaltaisen tasaisesin suorittamisen, kun joukkue napsii voittoja tasaista tahtia viikosta toiseen. Meneillään oleva patchi on sopinut joukkueelle erinomaisesti ja varsinkin sen solo-lanerit ovat onnistuneet saamaan itselleen mieluisia match-uppeja, kun varsinkin Nocturne on ollut Odoamnen käsissä tuhoisa valinta. Roguen alkukauden peleissä oli tavallista enemmän virheitä ja niistä seurasi paljon kuolemia, mutta edelliset viikot joukkue on ollut kurinalainen varsinkin turhien riskien osalta, kun se on napsinut tyylipuhtaita voittoja todella vähäisillä kuolemilla. Tämä enteilee hyvää myös pudotuspelien kannalta, kun tasaisimmat suorittajat ovat vahvoilla pitkissä pudotuspelisarjoissa, kun voittoon vaaditaan peräti kolme voittoa per ottelusarja.

G2:lla käsittämättömiä virheitä

G2 jatkoi mollivoittoisia otteitaan, kun joukkue otti harvinaisen 0-2 viikonlopun. Varsinkin viikonlopun jälkimmäinen ottelu Misfitsiä vastaan oli katkera tappio, kun joukkue lahjoitti pois voiton vastustajalleen. G2 oli jo marssimassa voittoon ja johti yli 10k kultaerolla vastustajaansa, mutta joukkue hävisi viimeisen tappelun radikaaliin mokaan ja Misfits kerkesi viimeistellä pelin pitkillä death timereilla vaikka G2 oli hallinnut peliä siihen asti. G2:n solo-lanerit tarvitsevat pikaisesti voittoja alle itseluottamuksensa pelastamiseksi, kun tähän mennessä kautta vain Rekkles on pelannut omalla tasollaan.

Sarjan kärkijoukkueiden kohtaamisesta on tulossa ennakolta tasainen vääntö, kun G2:sta ei voi koskaan laskea pois voittokuvioista huolimatta edellisen viikonlopun katastrofista. G2 tulee varmasti pelaamaan alkupelin varovaisesti, kun joukkueella ei ole samaa liikkumavaraa kuin perjantaina Astralista vastaan. Kumpikaan joukkue ei halua antaa merkittävää etua ennen 20 minuutin merkkiä, kun pidemmälle venyvissä otteluissa kultaerolla on pienempi merkitys ja joukkuepelaaminen vastaavasti korostuu. Rogue on ollut 5v5-tilanteissa parempi joukkue kesäkauden osalta, mutta Rekklessin kykyjä ei tule aliarvioida, kun G2 ei tarvitse loppupelissä kuin yhden onnistuneen tilanteen ja se tekee peilikuvasuorituksen Misfits-otteluun verrattuna. Alkupelin kyttäily povaa vähätappoista ottelua, kun varsinkin G2:lla voittosarakkeen pitää alkaa täyttymään tiuhaa tahtia, kun joukkue oli jo hetkellisesti hävinnyt enemmän otteluita kuin voittanut. Lapulle otetaan ottelun tappojen underia, kun linja on liian korkea Roguen kuollessa niukasti ja G2:n ollessa köysissä tapporikkaan alun suhteen.

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!