6.3. LoL, LEC Spring 2022: SK Gaming – Misfits | Misfitsille tarjolla parempaa

Tappojen tasoitus: Misfits -6,5

@1,71

Panos
1.5/5

League of Legendsin runkosarja LECin puolella paketoidaan sunnuntaina, superviikonlopun viimeisenä pelipäivänä. Pudotuspelipaikat on jaettu yhtä paikkaa lukuunottamatta, mutta kärjessä on vielä tilanne auki, kun Fnaticin oli vuoro kärsiä yllätystappio lauantaina ja Rogue kaappasi jälleen itselleen piikkipaikan. Fnaticin tappio Misfitsille tarkoitti sitä, että pelien mennessä oikein ristiin on tarjolla potentiaalinen kolmen joukkueen tie-breaker. Illan avaavassa kamppailussa eilen hienosti ajoituksensa käyttänyt Misfits kohtaa SK:n, jonka kausi on ohi. Ottelu alkaa 18:00 ja se on paras yhdestä (BO1).

SK Gaming muutoksia kohti

SK Gamingin kausi päättyy runkosarjaan, kun uudet saksalaisvahvistukset eivät olleet toivotun kaltainen tasonkorjaus joukkueelle. SK:n kevään kohokohdiksi jäi muutamat kovemmat päänahkat yksittäisistä otteluista, kun joukkue onnistui ylittämään itsensä drafteissa ja mid-gamen tappeluissa, kun yksittäiset tilanteet kantoivat aina voittoihin asti näissä peleissä. Joukkueen ongelmat ovat keskittyneet saksalaisen kolmikon ympärille, kun Giliuksen kevät junglessa on ollut vaikea ja hänen vaikeutensa ovat peilaantuneet myös Jenaxin top-lanelle. Sertuss on onnistunut vain passiivisilla mideillä ja joukkueelta on tätä kautta puuttunut aloitteellisuus suurimmassa osassa pelejä.

NEOBET 100% / 150€ TAI 200% / 50€Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Greenvest Betting Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/418/2017

Misfits haluaa voiton

Misfits haluaa päättää runkosarjan voittoon, kun pudotuspelivaiheeseen on tärkeää päästä hyvällä vireellä. Misfits on näyttänyt kauden aikana karuja heittoja, mutta lauantaina oli sen vuoro kääntää peli, kun se onnistui voittamaan ottelun oltuaan 10k kullassa perässä ja jopa ottelun päättyessä se oli kullassa tappiolla. Tästä saadaan kiittää Neonia, jonka ADC-pelaaminen oli ensiluokkaista ja joukkueella oli drafti, jonka avulla myös häntä pystyttiin suojelmaan tappeluissa riittävästi. Tänään vastaavan tasoista suoriutumista ei tarvita, kun Vetheoksella on luvassa selkeästi parempi match-up. Vetheoksen suorittaessa normaalilla tasollaan ja Neonin ollessa edes lähellä lauantain suoritusta, on vaikea nähdä Misfitsin tekemässä muuta kuin ottamassa rutiinivoiton viikonlopun päätöskierroksella.

Tasoero on selkeä

Joukkueiden välinen tasoero on selkeä, kun SK:n voitot ovat tilastollisia poikkeuksia tällaisessa tasoerossa, kuten Rogueta vastaan. Misfitsin pitää epäonnistua pelissä useammalla osa-alueella, kun pelkkä muutaman tapon ja parin tuhannen kullan takaa-ajoasema ei riitä kantamaan SK:ta voittoon mid-gamessa. Misfits voikin keskittyä ottamaan ensimmäiset tornit ja draket tapoista välittämättä, kun 20-25 minuuttia on jälleen joukkueen ikkuna, jonka aikana ottelua ratkotaan. Misfits on saanut nostettua makropelinsä riittävälle tasolle, että sen ei tarvitse alkuperissä lähteä jahtaamaan riskillä tappoja SK:n kanssa vaan joukkueelle riittää, että se dominoi ratkaisevat tilanteet 4. ja 5. draken ympärillä sekän Baronin kanssa. Lapulle otetaan Misfitsin tappojen tasoitusta, kun alhainen linja antaa oivan pelipaikan päivän avausotteluun.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
STS 100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348
EXCITEWIN 100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

30€ kierrätysvapaa ilmaisveto uudelta verovapaalta vedonlyöntisivustolta

XLBet tarjoaa meidän lukijoille 30€ ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimusta!