League of Legendsin kausi jatkuu LECissä perjantaina, kun runkosarjan jälkeen siirrytään tosipelien pariin pudotuspeleissä. Perjantain ainokaisessa otteluparissa kohtaavat runkosarjan voittanut Rogue ja kolmanneksi sijoittunut Misfits. Roguella oli myös mahdollisuus valita neljänneksi sijoittunut G2 vastustajakseen, mutta Misfits oli houkuttelevampi vaihtoehto. Ottelu alkaa 19:00 ja se on LoLille tuttuun tyyliin paras viidestä (BO5), kuten pudotuspeleissä on tapana.
Rogue runkosarjan voittaja
Rogue saavutti kauden alussa peräkkäisten voittojen ennätyksen organisaation osalta, mutta ote irtosi hetkeksi putken katkettua. Joukkue kuitenkin päätti runkosarjan kahteen voittoon ja varsinkin päätöskierroksen voitto G2:sta oli henkisesti tärkeä joukkueelle. Rogue oli selkeästi alempana monen asiantuntijan ennusteissa, kun uudistuneelle joukkueelle ei löytänyt luottamusta. Menestys on nojannut useaan eri yksilöön ja tekijään. Larssen on jatkanut vahvoja otteitaan mid-lanella, kun raati oletti jo hänen näyttäneen parhaimpansa areenoilla. Joukkueen uudeksi jungleriksi hankittu Malrang, jonka otteet LCK:ssa olivat pettymys, osoittautui kenties LECin kevään parhaaksi hankinnaksi, kun paria mid-seasonin ohipeliä lukuunottamatta, hän on ollut kriittinen palanen varmistamassa voittoja ja hänen aggressiivinen tyylinsä on tuonut kaivattua monipuolisuutta Roguen tavaramerkiksi muodustuneeseen ”varmistelevaan” peliin. Kolmas tekijä on ollut bot-lanen selkeä ylisuorittaminen, kun Comp on täyttänyt enemmän kuin tarpeeksi hänelle jätetyt saappaat. Kokonaisuuden täydentää top-laneri Odoamne, joka pelaa elämänsä parasta kautta.
Misfits potentiaalia maasta taivaisiin
Roguen vastustaja Misfits päätyi kolmannelle sijalle, kun joukkueen toinen puolisko runkosarjasta oli todella onnistunut. Joukkue kaatoi niin G2:n, Roguen kuin Fnaticin toisella pelikierroksella ja nämä voitot siivittivät sen ylempään kaavioon. Joukkueen suurimmat menestyjät pelillisesti ovat olleet mid-laneri Vetheo, joka saattoi olla jopa koko runkosarjan paras pelaaja omassa roolissaan, ainakin merkityksen osalta joukkueelle. Joukkueen muulta rintamalta onnistumisia on nähty harvemmin. ADC-pelaaja Neon on osoittanut olevansa sarjan neljän parhaan ADC:n joukossa, mutta myös hänen suorituksensa nojaavat paljon muiden varaan, kun Vetheos on aina selkeä jokerikortti taistossa Rogueta vastaan.
Roguelta vaaditaan ohipeli
Ennakkoon asetelmat ovat selkeät ja kaikki paitsi selkeä voitto Roguelta on pettymys, tappio vielä suurempi. Misfits joutuu draftaamaan Vetheokselle vahvan match-upin, käytännössä tämä tarkoittaa etua toppiin ja/tai jungleen Roguelle, kun Larssen on yksi parhaita puolustusvoittoisesti linjaa pelaavia mid-lanereita sarjassa. Suurin etulyöntiasema Roguella on top-jungle akselilla, kun Shlatan on ollut selkeästi heikompi Malrangin rinnalla. Tulikuumaa jaksoa pelaava Odoamne ei anna mitään ilmaiseksi HiRitille, vaikka korealainen on ollut tasainen suorittaja omassa roolissaan. BO5-sarjassa yksittäisen pelin merkitys on pienempi, kun yhdellä tappiolla Rogue ei päästä Misfitsiä vielä sarjan katkaisevaan tilanteeseen. Lapulle otetaankin Roguen voittoa tasoituksella, kun Vetheoksen vahva snowball alku voi riittää yksittäisen kartan voittoon, mutta kahden tai kolmen voittaminen vaatii jo Malrangilta isoja virheitä alkupelissä junglessa tai selkeää outdraftaamista useassa kartassa.