4.2. LoL, LEC Spring 2022: MAD Lions – Fnatic | Aggressiivinen kärki kohtaa

Tappojen määrä: alle 28,5

@1,73

Panos
1.5/5

League of Legends tekee paluun jälleen perjantaina, kun LECin viikonlopun ensimmäisellä pelikierroksella. Illan päättävässä ottelussa nähdään ennakkoon eniten tunnelmaa ja tilanteita, kun kaksi sarjan aggressiivisinta joukkuetta kohtaavat toisensa, kun MAD Lions ja Fnatic . Ottelu alkaa 23:00 ja se on totuttuun tyyliin paras yhdestä (BO1).

Leijona ei karjunut

MAD Lions tuli yllätetyksi, kun ennakkoon voitoksi katsottu Misfits ottelu päättyi pettymykseen. MAD Lionsin lennokas alkupeli oli kaukana totutusta, kun Elyoya ei saanut hyvää alkua metasta eronneelle Nidalee valinnalle. Leijonat oli kokonaisuutena vaisu ensimmäisen vartin, kun leijonat on ollut vahva joukkue juuri alkupelien osalta. Joukkueen voitot ovat perustuneet myös pitkälti tähän, kun varsinkin joukkueen solo-lanerit ovat riippuvaisia alkupeleistään, kun sekä Reeker että Armut tuskailevat pelin päälle pääsemisessä tappioasemasta. Leijonat on tykittänyt tappoja paljon ja myös antanut niitä vastustajalle, mutta tänää pelikirjan on muututtava, kun joukkueen alkupelien dominointi on hidastunut.

Fnatic bounce back

Fnatic päätti puhtaan kauden 0-2 viikonloppuun, kun joukkueelta jäi luu käteen viikonlopusta. Razorkille viikonloppu oli vaikea ja hänen osaltaan tarvitaan kenties suoritusvarmempi sankari, kun kolmas hutipeli olisi jo liikaa. Joukkueen voimavara on bot-lane, joka on ollut sarjan parhaita ja lähtee myös tänään 2v2-asetelmassa niskan päällä. Suurin mielenkiinto on Razorkin ja Elyoyan välillä, kun junglereiden pelityylit ovat poikkeuksellisen lähellä toisiaan ja toinen pääsee lähes varmasti niskan päälle, jossain early gankissa, kun molemmat ovat hard commit -pelaajia. Fnaticin peli oli vielä edelliseen viikonloppun asti kaunista katsottavaa, mutta joukkueen jopa ”liian helppo” alkukausi saattoi kostautua, kun virheiden määrä oli liikaa kärkijoukkueita vastaan.

Henkinen nollaus

Fnaticilla on ollut viikko aikaa nollata edellisen viikonlopun pettymys, kun joukkueelle tappiot olivat yhdistelmä virheitä ja ylimielisyyttä. Näin ollen myös Fnatic on pakotettu ottamaan varmemmin, kun muutaman tapon erotus on ollut ratkaiseva etu LECin peleissä todella usein, kun vain kärkijoukkueet ovat pystyneet kääntämään pelin takaa-ajosta. Lapulle otetaan tappojen underia, kun korkea linja peilaa edellisten viikkojen tuloksia, varsinkin leijonien osalta. Nyt saavutaan kuitenkin uuteen peliviikkoon tilanteessa, jossa molemmilla on tappiot alla ja riskien ottaminen sekä tappiputken pidentäminen ei ole houkutteleva skenaario. Tapot voivat lähteä käsistä, jos toinen joukkueista saa jo ensimmäisen vartin aikana merkittävän kultaeron. Muussa tapauksessa tappojen määrä on riippuvainen 5v5-tilanteista, joita ei todennäköisesti tule kovin montaa Baronin ja Drake soulin ulkopuolella, kun molempien top-lanerit ovat hyviä splittaajia, varsinkin Brokenblade.

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

30€ kierrätysvapaa ilmaisveto uudelta verovapaalta vedonlyöntisivustolta

XLBet tarjoaa meidän lukijoille 30€ ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimusta!