23.8. La Liga: Getafe – Sevilla | Los Nervionenses vahvoilla illan ottelussa

2021-08-23 21:00:00

Sevilla -0.25

Panos
2/5

La Liga jatkuu viikonlopun jäljiltä heti maanantaina, kun Getafen vieraaksi Coliseum Alfonso Perezille saapuu Sevilla.

Getafella vaikeaa avauskierroksella

Getafen viime kausi oli seuralle valtava pettymys, sillä joukkue sijoittu sarjataulukossa vasta 15. sijalle, eikä putoamisviivaan jäänyt eroa kuin neljä pistettä. The Blues vuosien 2017 ja 2020 välillä La Ligan kahdeksannelle, viidennelle ja kahdeksannelle sijalle, joten putoaminen sarjan häntäpäähän oli Madridin esikaupunkialueella majaansa pitävälle seuralle melkoinen isku.

Täksi kaudeksi Getafen peräsimeen saapui uusvanha valmentaja, ex-Real Madrid keskikenttäpelaaja Michel, joka toimi Bluesin päävalmentajana myös 2010-luvun taitteessa. Michelin suojattien kausi ei kuitenkaan käynnistynyt kovinkaan optimaalisella tavalla, sillä Getafe hävisi avausottelussaan Valencialle lukemin 0-1. Maalipaikoilla ei ottelussa juhlittu, ja Carlos Solerin ensimmäisellä puoliajalla rangaistuspotkusta ampuma osuma riitti Lepakoiden voittoon.

Getafen peli oli yllättävän vaisun näköistä, kun huomioidaan se, kuinka suuria satsauksia seura teki kesän siirtoikkunassa. Blues hankki riveihinsä muun muassa Carles Alenan, Sandro Ramirezin sekä Dario Povedan, mutta avausottelussa pallollinen peli ei ottanut kulkeakseen.

WILLIAM HILL 100€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Sevilla aloitti kauden tyylikkäällä voitolla

Sevilla sai toivomansa alun kauteen, kun se nuiji sarja-avauksessaan Rayo Vallecanon 3-0. Viime kaudella Sevillan suurimpiin onnistujiin kuulunut Youssef En-Nesyri vei Los Nervionensesin johtoon jo 19. minuutilla, ja kesällä seuraan saapunut ex-Spurs Erik Lamela kaunisteli lukemia toisella puoliajalla kahteen otteeseen.

Tällä kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa pelaava Sevilla on myös satsannut pelaajistoonsa. Lamelan lisäksi seuraan saapuivat muun muassa Marko Dmitrovic sekä Ludwig Augustinsson, joka pelasi erinomaisen viime kauden Bundesliigassa. Nuoren talentin Bryan Gilin lähtö Spursiin oli tietenkin pettymys Sevillalle, mutta argentiinalaistähti Lamela osoitti avauskierroksella pystyvänsä kantamaan tulosvastuun Los Nervionensesissa nuoren supertalentin lähdön jälkeen.

Maininnan arvoista maanantain ottelun kannalta on se, että Sevilla oli yksi viime kauden parhaista vierasjoukkueista La Ligassa. Tämän lisäksi joukkue on ollut erityisen vahva myös juuri Getafea vastaan, sillä Los Nervionenses on voittanut neljästä viimeisimmästä joukkueiden välisestä kohtaamisesta jokaisen.

Sevilla jatkaa voittojen tiellä

Getafe on tunnettu vahvana puolustusjoukkueena, mutta Sevilla tulee laittamaan Michelin miehistön todella koville. Sevilla on aloitti kauden vahvasti, toisinkuin Getafe, joka oli suurissa vaikeuksissa Valenciaa vastaan.

Myös materiaalietu on Sevillan puolella, joka kuuluu sarjan parhaimmistoon heti Atleticon, Real Madridin ja Barcelonan jälkeen. Uskomme vierailijoiden mahdollisuuksiin illan ottelussa, jonka vuoksi pelilapulle napataan Sevillaa -0.25 tasoituksella.

BETSAFE 25€ talletuksella 75€ pelirahaaLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | BML Group Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/108/2004
MR GREEN 100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimustaLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
COMEON 100% talletusbonus 300€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

100% talletusbonus 300€ asti vedonlyöntiin vain meiltä!

Bet2U tarjoaa meidän lukijoille yksinoikeudella 100% talletusbonuksen 300€ asti vedonlyöntiin!